MAREKIN TAUTI

Marek on yleisin ja ikävin tauti harrastuskanaloissa, kuolleisuus voi olla suurta. Siihen ei myöskään ole parannuskeinoa, vaan sairastuminen johtaa aina kuolemaan. Toisaalta, läheskään kaikki virustartunnan saaneet kanat eivät kuitenkaan sairastu, eikä kaikki marekinkaltaiset oireet ole välttämättä marekia. Diagnosointi perustuu usein arvailuun, ellei kuollutta kanaa lähetetä Ruokavirastoon avattavaksi, joten todellisten marek-tapausten määrä voi olla aika paljon vähäisempi kuin miltä esimerkiksi someryhmiä seuratessa vaikuttaa. Vähintään kaikki "marekista parantuneet" -tapaukset ovat olleet jotain muuta.

Taudin takana on herpesvirus MDV (Marek’s Disease Virus eli gallid alphaherpesvirus 2), mikä aiheuttaa kanalle muutoksia hermoissa ja aivoissa sekä kasvaimia eri elimissä. Tauti jaetaan usein muutosten mukaan kasvain-, hermo- ja silmämuotoiseen marekin tautiin, mutta kaikkia muotoja voi esiintyä kuitenkin samalla yksilöllä. Se voi tarttua myös ainakin viiriäiseen, kalkkunaan, fasaaniin ja harvinaisemmin myös riikinkukkoon.

Virustartunta tapahtuu yleensä linnun ensimmäisten elinviikkojen tai jopa ensimmäisen elinpäivän aikana, mutta varsinainen marekin tauti puhkeaa vasta viikkojen tai kuukausien tai jopa vuosien kuluttua, tyypillisimmillään kuitenkin 12-20 viikon iässä. MD-virus leviää vain horisontaalisesti eli suoran tai välillisen viruskontaktin kautta (ei siis esimerkiksi siitosmunien sisällä) ja vaikka se on harrastuskanaloissa hyvin yleinen, on siltä myös mahdollista välttyä käyttämällä harkintaa sen suhteen miten ja mistä kanoja parveensa lisää.

MD-virus lisääntyy tartunnan saaneiden lintujen höyhentupessa ja leviää höyhenpölyn mukana kanalassa, kanat saavat tartunnan pääasiallisesti hengitysteiden kautta. Vaikka vain osa tartunnan saaneista linnuista sairastuu myöhemmin marekin tautiin, kaikki tartunnan saaneet ja myös rokotetut linnut levittävät kuitenkin ajoittain MD-virusta ympäristöön. Taudin puhkeamiseen vaikuttaa perimän, luonnollisen vastustuskyvyn ja MD-viruksen taudinaiheuttamiskyvyn lisäksi myös olosuhteet eli mm. stressi ja muut taudit.

Sairastuvuuden vaikutus on myös toisinpäin: Koska herpesvirus heikentää kanan vastustuskykyä jo pikkupoikasvaiheessa, on tartunnan saanut yksilö alttiimpi sairastumaan myös muihin tauteihin.

MD-virus säilyy hyvin myös ympäristössä (+20–25 °C:ssa kuukausia ja +4 °C:ssa vuosia).


Viruksen toimintamekanismi

Kana saa herpesvirustartunnan yleensä untuvikkona ja noin viikon kuluessa tartunnasta on virus infektoinut valkosolut aiheuttaen b-lymfosyyttien tuhoutumisen, jolloin kanan immuunijärjestelmä heikkenee olennaisesti ja se altistuu marekin lisäksi myös muille sairauksille, kuten erilaisille hengitystieinfektioille ja kokkidioosille.

Kasvainmuotoinen marek

Tartunnan alkuvaiheessa virus infektoi myös T-solut, mitkä ohjaavat immuunivasteen laatua, tehoa ja kestoa. T-solut eivät tuhoudu, vaan virus muuntaa niitä, mikä ennen pitkää johtaa kanan kuolemaan. Aluksi tartunnan saaneet T-solut ovat lepovaiheessa, mutta noin 10 viikon päästä tartunnasta ne aktivoituvat, alkavat lisääntyä moninkertaisesti ja lopulta alkavat muodostamaan kasvaimia eri elimissä (maksa, munuaiset, perna). Sairauden eteneminen näkyy pikkuhiljaa kanan laihtumisena, vaikka se muutoin näyttää normaalille ja syö hyvin, kunnes lopulta kasvaimet saavat vallan. Usein näissä tapauksissa vaikuttaa päällepäin, että kana sairastui äkillisesti, vaikka se oli ollut sairas jo pitkään.

Hermomuotoinen marek

Toinen, klassisempi ja joidenkin lähteiden mukaan nykyään harvinaisempi, marekin muoto on halvausoireita aiheuttava. Se aiheutuu hermotuppia muodostavien solujen infektoitumisesta, jolloin solut lisääntyvät moninkertaisesti ja hermojärjestelmä menettää toimintakykynsä. Yleisimmin tämä vaikuttaa iskiashermoon, mikä näkyy tyypillisenä toisen jalan halvaantumisena.


Marekin ehkäisy, oireet, toteaminen

Harrastajien keinoin ei marekia voi ehkäistä oikein muutoin kuin yrittää välttyä tartunnalta esimerkiksi aloittamalla harrastus ja lisäämällä kanoja vain desinfioiduista siitosmunista. Siitosmunien sisällä virus ei tartu, mutta munan päällä ja pakkaustarvikkeissa kyllä. Useimmiten marekiin sairastunut kana on saanut virustartunnan jo untuvikkona, mutta myös aikuisena saatu tartunta voi johtaa sairastumiseen, mikäli kanan vastustuskyky heikkenee vaikka jonkin muun sairauden takia tai jos viruskanta on ärhäkkä. Viruskannat jaetaan useampaan luokkaan niiden taudinaiheuttamiskyvyn mukaan.

Kotikutoiset "karanteenit", eli että esimerkiksi konehaudotetut tiput eivät ole kontaktissa kasvattajan muihin kanoihin, ei toimi ilman täydellistä tautisulkua tipujen ja muiden kanojen välillä. Tarkoittaen siis esimerkiksi tipuja hoitavan täydellistä vaatteidenvaihtoa, suihkussakäyntiä, Virkonilla desinfiointia, ym, ym. Ja tämä rumba joka ikinen kerta, kun kasvattaja liikkuu tipulan ja kanalan välillä, eli useita kertoja päivässä.

Tuotantopuolella untuvikot rokotetaan marekia vastaan ensimmäisen elinvuorokauden aikana, mutta harrastajille ei ole käyttökelpoista rokotuskäytäntöä tarjolla rokotteen luvanvaraisuuden, suuren rokoteannoksen ja rokotteen hyvin nopean pilaantumisen takia. Virus myös muuntautuu ja siitä tulee uusia vastustuskykyisempiä kantoja, jolloin rokotteet menettävät tehoaan ja rokotetutkin kanat voivat sairastua uusiin viruskantoihin, mutta Suomessa tuotantopuolella nykyiset rokotteet toimivat hyvin. Sellaisia viruskantoja, joihin rokote ei tehoaisi, ei täällä ole.

Marekin taudissa on hyvin moninaiset oireet ja joissain tapauksissa sitä on vaikea erottaa esimerkiksi kanojen leukoosista, mikä myös aiheuttaa kasvaimia. Myös esimerkiksi vitamiinien ja hivenaineiden puutokset voivat aiheuttaa neurologisia vaivoja, mitkä voivat vaikuttaa marekin oireille.

Tyypillisessä marekissa sairastuneet linnut laihtuvat ja lakkaavat munimasta. Osa linnuista kuolee äkillisesti ilman päällepäin näkyviä edeltäviä oireita, kun taas osa on väsyneitä ja osittain halvaantuneita. Osalla linnuista näkyy muutoksia silmän värikalvolla.

Suomessa tauti todetaan tutkimalla kuolleita kanoja: Marekin tautiin kuolleiden kanojen sisäelimissä, lihaksissa, ihossa, hermoissa tai silmän värikalvossa on todettavissa kasvaimia, joissa on marekin taudille tyypilliset histologiset muutokset. Mikäli on syytä epäillä jotain muuta virustartuntaa, esimerkiksi lymfoidista leukoosia, tutkitaan näytteitä yhteistyölaboratorioissa. Toistaiseksi suomalaisista harrastekanoista ei ole löydetty leukoosin aiheuttavaa virusta, tuotantopuolella leukoosi on saatu jalostuksen avulla pois.

Marekia voi testata myös elävien kanojen höyhennäytteistä PCR-testillä: Marekin aiheuttava herpesvirus pesiytyy höyhentupessa ja leviää sieltä untuvapölyn mukana tehokkaasti tartuttaen koko muun parven. Koska virus on niin tarttuva, riittää jo yhdestä kanasta nypättyjen tuoreiden kokonaisten höyhenten testaaminen kertomaan koko parven statuksen. Testi itsessään on luotettava, mutta kertoo kuitenkin vain juuri sen hetkisen tilanteen. Herpesvirus on niin yleinen harrastuspuolella, että tartunta voi tulla esimerkiksi kanalassa vierailevien muiden harrastajien mukana koska tahansa.

Eestin maatalousministeriön alaisessa tutkimuslaboratoriossa voi tutkituttaa myös suomalaisista harrastuskanoista marekia lähettämällä sinne höyhennäytteet, testi maksaa noin 40 euroa plus lähetyskulut. Linkki labraan, mistä saa tarkemmat ohjeet:  LABRIS

Tekstin lähteenä on useampi tutkimus ja nettisivusto, mm. MSD Veterinary Manual, The Chicken Vet ja Ruokavirasto.

HAUDOTTAMINEN JA TIPUJEN HOITO

Välillä tulee tarve - tai ainakin halu - lisätä kanaparveen uutta porukkaa. Jos parvessa on sopivia rotuja ja/tai sopivia yksilöitä ja jos tilat sekä parvidynamiikka antaa myöden, voi olla helpointa antaa kanan hautoa itse tipuja. Aina tämä ei ole mahdollista ja joskus se on suorastaan mahdotonta, silloin parempi ratkaisu on haudottaa koneella.

Ennen kuin tipuja halajaa, kannattaa pohtia hetki resursseja:

* Onko kanala soveltuva siihen, että kanat hautovat tipuja itse?
* Minkälaiseen ja minkä hintaiseen hautomakoneeseen on valmis satsaamaan? Halvoilla kiinankoneilla ei välttämättä tulokset ole sitä mitä odottaa ja yleensä ne vaativat lisämittareiden lisäksi runsasta seurantaa.
* Konehaudottujen tipujen vaatimat tarvikkeet ja hoito.
* Keskimäärin puolet kuoriutuvista tipuista on kukkoja, mutta pienissä tipueissa voi käydä niinkin, että kaikki ovat kukkoja. Tai kanoja, mutta tätä tapahtuu yleensä vain silloin, kun tarvitsisi kukkoja...
* Mitä ylimääräisten kukkojen kanssa tehdään? Syksyisin niitä on paljon tarjolla, läheskään kaikille ei löydy koteja.

KUN KANA HAUTOO ITSE

Kana munii mieleisensä määrän munia, yleensä noin kymmenkunta, ja asettuu sitten lätyksi pesään hautomaan. Se aloittaa siis hautomisen niin, että kaikki tiput kuoriutuvat suunnilleen vuorokauden sisään. Tai näin se tekisi optimaalisissa olosuhteissa, mutta kotikanalassa täytyy omistajan valvoa, että tämä onnistuu. Emo lähtee tipuineen liikkeelle ruuan hankintaan vuorokauden parin päästä ensimmäisten tipujen kuoriutumisesta ja mikäli munia on laitettu pesään useamman päivän erolla tai muut kanat ovat päässeet munimaan pesään haudonnan aikana, jäävät nämä myöhemmät munat kylmiksi ja tiput niiden sisällä kuolevat. Tai kana voi jähittää pesässä odottaen loppujen munien kuoriutumista ja jo kuoriutuneet tiput lähtevät hortoilemaan pesästä yksinään mahdollisesti kylmettyen tai joutuen muiden kanojen nokkimiksi. Jotta voi varmistua, ettei pesässä ole kuoriutumassa eriaikaisia munia, laitetaan kaikki munat kanan alle samalla kertaa. Jos tähän pesään pääsee parven muut kanat vielä munimaan, merkitään kanan alle laitetut munat ja välillä tarkistetaan pesä sekä poistetaan mahdolliset uudet munat.

Haudonnan aikana munat kannattaa läpivalaista pari kolme kertaa, että tietää mitä odottaa, ja tilanteen mahdollisesti vaatiessa laittaa alle uudet munat, ettei kana haudo turhaan. Ja myös siksi, että saa poistetuksi mahdolliset keskenmenneet munat. Muna voi alkaa pilaantumaan kanan alla ja hajota pesään sotkien haisevaan bakteerililluun sekä kanan että loput munat, mikä voi pilata koko loppuhaudonnan.

Kanan onnistuneen haudonnan edellytyksiä:

* Sopiva tila eli mahdollisuus eristämiseen, mikäli parven muut kanat eivät anna hautojan olla rauhassa tai käyvät munimassa pesään lisää munia. Pesän sijoittaminen niin, että tipujen on turvallista lähteä liikkeelle ilman putoamisen tai muun loukkaantumisen vaaraa. Pesää ei useimmiten voi siirtää kesken haudonnan, koska kana "leimautuu pesään" eli siihen tiettyyn paikkaan, minkä se on itse valinnut, joten on parempi, että paikka on alunperin sopiva.

* Mahdollisuus emon ja tipujen eristämiseen muista myös tipujen kuoriutuessa, koska aina ja kaikissa parvissa eivät parven muut kanat anna tipujen kuoriutua ja lähteä liikkeelle rauhassa. Joskus myös emokana joutuu taistelemaan paikkansa takaisin parvihierarkiassa ja tällöin tiput voivat jäädä jalkoihin.

Tiput parvessa:

* Äärimmäisen epäonnisessa tilanteessa saattavat parven muut kanat pistellä munat tai kuoriutuvat tiput poskeensa, mutta useimmiten kuitenkin parven muutkin jäsenet ovat vähintään välinpitämättömiä tai jotkut jopa innostuneita parven uusista tulokkaista. Kukotkin usein osallistuvat tipujen hoitoon kutsumalla niitä syömään ja huolehtimalla niiden turvallisuudesta.

* Tiput tarvitsevat niille sopivaa ruokaa, esimerkiksi munitusrehu ei ole sopivaa ja voi olla kasvaville linnuille jopa vahingollista, joten ruokinta täytyy järjestää myös parvessa niin, että tiput saavat osansa niille soveltuvasta ruuasta.

* Turvalliset ruoka- ja vesiastiat, ei syviä tai helposti kaatuvia kulhoja, joihin tiput voivat jäädä ansaan. Nippa-automaatit, pienikouruiset automaatit tai matalat astiat (joiden pohjalla kiviä) minimoivat hukkumisen tai kastumisen riskiä.

* Emo yleensä hoitaa itse lämmityksen, mutta hyvin kylmillä keleillä voi lisälämmitys olla tarpeen. Kylmettyminen hidastaa kasvua ja huonontaa vastustuskykyä altistaen ripulille sekä taudeille. 

KONEHAUDOTTAMINEN

Keinohaudotusta on harrastettu jo tuhansien vuosien ajan ja vaikka haudotuksen lainalaisuudet ovat pysyneet samoina, on tekniikka ottanut huimia harppauksia kanailuharrastuksen lisääntyessä. Nykyisin harrastajien valittavissa on monenlaisia koneita  -  karvalakkimallin tyynenilmankoneista ja tuulettimin varustetuista alle kymmenen munan pöytäkoneista täysin automaattisiin tuhansien munien kaappikoneisiin.

Konehaudottamisen peruspilarit ovat oikea haudontalämpötila, oikea haudontakosteus, ilmanvaihto ja munien kääntö.

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tai konetta päästä hyvään lopputulokseen, tilanteet ja olosuhteet vaihtelevat. Kokemus opettaa sekä tuntemaan omat koneet ja olosuhteet että tunnistamaan olosuhteiden muuttumisen ja sen vaatimat toimenpiteet, jotta haudottaminen sujuu sopivilla asetuksilla alusta loppuun.

Koneiden hintahaitari on laaja ja tässäkin tapauksessa pätee sanonta, että halvalla saa harvoin hyvää. Toki asiansa osaava harrastaja saa teknisesti vähän heikommallakin koneella hyviä tuloksia aikaan. Usein myös itsetehdyt koneet ovat toimivia, kunhan komponentit ovat riittävän laadukkaita ja koneen teossa on otettu haudonnan kannalta kriittiset asiat hyvin huomioon.

Erityisesti harrastusta aloittelevan kannattaa siis satsata hyvään koneeseen ja kanalintujen haudottamiseen ovat hyviä esimerkiksi Rcomin tai Brinsean täysautomaattiset tuuletinkoneet. Näillä haudotus on tylsää 😀  -  mutta varmaa. Vesilintujen haudottamiseen sopii hyvin mm. Brujan ja Hekan tyynenilmankoneet, joissa vesilintujen vaatima vähän suurempi kosteus on helpompi ylläpitää. Pöytämallit näissä merkeissä eivät ole yhtä automaattisia kuin Rcomin koneet, esimerkiksi kosteuden joutuu vahtimaan ihan itse, mutta ne toimivat saksalaisella varmuudella.

Tuuletinkoneet ja tyynenilmankoneet toimivat hyvin eri periaatteella. Tuuletinkoneissa nimensä mukaisesti tuuletin pyörittää ilmaa koneen sisällä, jolloin lämpötila on tasaisesti sama joka kohdassa konetta. Tyynenilmankoneissa sikiöiden tasainen kehitys varmistetaan munien riittävällä kääntelyllä sekä vaihtamalla munien paikkaa, kuten emokin tekee.

Tyynenilmankone matkii siis emolintua: lämpö tulee ylhäältä ja munien alapuolella on huomattavasti viileämpää. Kanan ruumiinlämpö on ~41 astetta ja pesän pohja on viileä, joten tätä soveltaen tyynenilmankoneessa lämpö mitataan joko munien keskivaiheilta (~37,8 astetta) tai munien päältä, jolloin lämmön pitää näyttää yli 39 astetta.

Huono kuva, koska koneen sisältä on vaikea saada hyviä kuvia, mutta esimerkissä koneen lämpötila on asetettu lukemaan 39,4 astetta ja munien päältä mittaava perinteinen elohopeamittari näyttää 39,4 astetta ja pohjalla oleva mittari näyttää 36,2 astetta. Kuinka paljon asteita koneen lukemaksi asetetaan, riippuu mm. koneesta, koneen ulkopuolisista olosuhteista, minkä lintulajin munia haudotetaan, kuinka korkealla anturi on, minkälaisena kosteus pidetään, ym. Tässä koneellisessa on hanhenmunia, joten anturi on melko ylhäällä, että munat mahtuvat kääntymään. 

Olennaista on mitata juuri sen oman koneen ja kulloisenkin haudotuserän munien keskilämpö:

(39,4C + 36,2C)/2 = 37,8C eli munien keskilämpötila on 37,8 astetta.

Haudonta-ajat

Haudonta-ajoissa voi olla pientä vaihtelua, esimerkiksi kääpiökanat voivat suoriutua kuoriutumisurakasta vauhdikkaammin kuin jätit, mutta pääasiassa aika määräytyy lintulajin mukaan ja poikkeamat tarkoittavat, että munien säilytyksessä tai haudotusolosuhteissa voi olla jotain tarkistettavaa.
            Kana                     21 vrk
            Kalkkuna              28 vrk
            Riikinkukko          28 vrk
            Viiriäinen             17 vrk
            Kesyhanhi            30 vrk
            Ankka                   28 vrk
            Myskiankka         35 vrk 

Suositus on, että samassa erässä ei haudoteta eri lajisia lintuja, mutta itsekin haudotan eri lajisia kanalintuja yhtaikaa. Aina niin, että kuoriutumispäivä on koko erällä sama, eli jos laitan samaan koneelliseen esimerkiksi riikinkukkoja ja kanoja, laitan riikinmunat ensin ja kananmunat viikkoa myöhemmin. Mikäli koneessa kuoriutuu tipuja eri aikaan, verottaa se yleensä tulosta. Vesilintuja ja kanalintuja en haudota samassa erässä, niillä on liian erilaiset optimaaliset olosuhteet. 

Optimiolosuhteet:

* Oikea ja tasainen lämpötila ~37,8° (koneen sisällä munien keskilämpötila).

* Oikea ja mahdollisimman tasainen kosteus 45-50% (vesilinnuilla ~55%).
    Kuoriutumiseenkaan ei kosteutta kannata nostaa liikaa eikä liian aikaisin, 55-60% viimeisenä
    vuorokautena riittää kanalinnuille. Ensimmäinen kuoriutuva tipu nostaa kosteutta omalta osaltaan.

* Riittävä ilmanvaihto/hapensaanti.

* Munien kääntö 45-90 astetta edestakaisin vähintään 3 x pv.

    1) Liian korkeasta lämpötilasta aiheutuu
        - liian aikaisin kuoriutuvia heikkoja tipuja
        - aukinaisia napoja, imeytymättömiä ruskuaispusseja
        - kippuravarpaisuutta, ristinokkaisuutta
        - suuri määrä loppuvaiheessa kuolleita sikiöitä

    2) Liian matalasta lämpötilasta aiheutuu
        - pitkittynyt kuoriutuminen
        - suurikokoisia ja hitaasti liikkeelle lähteviä velttoja tipuja
        - kieroniskaisuutta (wryneck, star gazing, torticollis)

    3) Liian suuresta kosteudesta aiheutuu
        - suuri määrä tipuja, jotka eivät edes aloita kuoriutumaan
        - tipuja, jotka eivät pääse kuoriutumisasentoon eivätkä kuoresta ulos
        - suurikokoisia ja haihtumattoman valkuaisnesteen peitossa olevia tahmaisia tipuja
        - jalkavaivaisia tipuja, splay leg

    4) Liian vähäisestä kosteudesta aiheutuu
        - pienikokoisia heikkoja tipuja
        - munien liian suuret ilmataskut
        - uupuneita tipuja, jotka eivät saa kuorta rikki loppuun asti
        - kuoriin/kalvoihin kuivuneita tipuja

Eniten ongelmia aiheuttava yhdistelmä on liian matala lämpötila ja liian korkea kosteus. Vähemmän laadukkaissa koneissa mittarit harvemmin näyttävät todellisia lukemia, mikä saattaa paljastua vasta siinä vaiheessa, kun kuoriutuminen on jo mennyt pahasti pieleen. Kaikkien koneiden, myös niiden "parhaiden", lukemat kannattaa kuitenkin tarkistaa aina silloin tällöin ja aina ennen haudontaa. Koneen sisäinen eli munien keskilämpötila merkitsee, ei se mitä koneen mittari näyttää. 

Sama koskee kosteusprosenttia, koneiden omiin mittareihin ei aina voi luottaa. Kosteuden haihtumisessa, eli sopivaa kosteusprosenttia mallatessa, on huomioitava, että kosteus haihtuu pinta-alan mukaan. Koneissa, joissa ei ole automaattista kosteudenhallintaa, on usein eri kokoisia vesikouruja koneen pohjalla. Sillä, kuinka syvä kouru on tai kuinka paljon siinä on vettä, ei ole merkitystä, vaan sillä kuinka monta tai minkä kokoista kourua täytetään = veden pinta-ala määrittää kosteuden. Mitä syvempi säiliö tai kouru, sitä harvemmin sitä toki tarvitsee täyttää, mutta itse kosteusprosenttiin se ei vaikuta. Jos ei koneen omilla säiliöillä tai kouruilla saa kosteutta sopivaksi, voi kokeilla eri kokoisilla erillisillä kipoilla (voidepurkki, tmv).

Myös koneen ympäristön olosuhteilla on merkitystä, koska harrastajien pöytäkoneet ovat pieniä ja ohutrakenteisia, jolloin ne ovat alttiita olosuhteiden vaihtelulle. Esimerkiksi ikkunan läpi paistava aurinko voi nostaa lämpötilan yllättävän korkeaksi tai vähintään aiheuttaa lämpötilan vaihtelua pitkin haudontaa. Ja kesän hellejaksoilla voi huonekosteus nousta niin suureksi (yli 80%), että kone ei pysty pitämään kosteutta riittävän alhaalla. Automaattikoneet, joissa on vesipumppu, nostavat kosteutta tarpeen mukaan pysyäkseen annetussa lukemassa, mutta ne eivät pysty laskemaan kosteutta, mikäli ympäristön kosteus on suurempi. Koneen sijoitus kannattaa siis miettiä niin, että se on suojassa suurilta vaihteluilta: ei aurinkoisen ikkunan tai muunkaan lämmönlähteen lähelle, eikä myöskään liian viileään tai kosteaan tilaan.

Munien kääntötiheys eri mallisten automaattikoneiden välillä on hyvin vaihtelevaa, mitään standardia ei ole, ja manuaalikoneissa se riippuu haudottajan omasta viitseliäisyydestä. Tutkimusten mukaan kana liikuttelee munia allaan keskimäärin 96 kertaa vuorokaudessa, se on paljon se... mutta tutkimukset myös osoittavat, että 96 ja 24 kääntökerran välillä ei ole suuria eroja, mutta alle 24 kertaa vuorokaudessa ja sitä vähemmän alkaa jo vaikuttamaan. Erityisesti tyynenilmankoneissa kääntö vaikuttaa myös lämmön tasaiseen jakautumiseen munassa, eli suoraan sikiön tasaiseen kehittymiseen.

Useissa harrastajien automaattikoneissa on nykyään jatkuva kääntö, esimerkiksi Rcom Kingsuro Max 20 kääntyy keinun varassa hitaasti ja tasaisesti edestakaisin.

Käännöllä on merkitystä sekä kuoriutumisen onnistumisen että tipun elinvoiman kannalta, se mm:
    - vaikuttaa ravinteiden siirtymiseen valkuaisesta ja keltuaisesta sikiöön
    - estää sikiön tarttumisen kuoren sisäkalvoon
    - varmistaa sikiön verisuoniston kehittymisen
    - varmistaa sikiön kääntymiseen oikeaan asentoon kuoriutumista varten 
        (vastaavasti liian vähäinen kääntö lisää kärjestä kuoriutumista yrittävien riskiä)

Linkissä yksi tutkimus aiheesta ja sen johtopäätökset:
    Effects of different egg turning frequencies on incubation efficiency parameters

Conclusions
An egg turning frequency of 24 times per day during incubation provided high hatchability rates. In contrast, the turning frequencies of 12, 6, and 3 times per day showed significant losses in hatchability. Therefore, it is essential for research centers and incubator manufacturers to standardize the egg turning frequency to 24 times.

Mittareista  - hautomakoneiden laatu on kirjavaa ja laadukkaankin koneen asetukset kannattaa tarkistaa säännöllisesti luotettavilla ja kalibroiduilla mittareilla, perinteinen elohopea-/nestemittari on hyvä lämpötilan ja kalibroitava hiuskosteusmittari kosteuden tarkistamiseen. Huonelämpöä ja -kosteutta mittaavat digimittarit ovat hyvin harvoin riittävän tarkkoja haudottamiseen ja ne, joissa anturi on piuhan päässä, se anturi mittaa yleensä vain lämpöä ja itse mittari kosteutta. Ei siis auta laittaa anturipäätä koneen sisään ja luottaa mittarin näyttämään kosteuslukemaan. Myöskään Ruuvitag ei muutamassa omassa testissä osoittautunut luotettavaksi, se mittasi kyllä useampia päiviä peräkkäin oikein, kunnes yhtäkkiä alkoi näyttämään muutaman päivän ajan ihan härölukemia.

Tässä vaiheessa olisi saattanut pyörryttää, ellei luottomittarit koneen sisällä olisi varmistaneet todellisia lukemia.

Hautomakoneen laatu -  erityisen tärkeää asetusten seuraaminen on halvempien mallien, eli ns. kiinankoneiden kanssa. Niissä saattaa koneen oma mittari näyttää oikeaa lukemaa, mutta todellisuudessa asteet ja prosentit voi olla ihan jotain muuta. Tai esimerkiksi tuuletin voi olla niin heikko, ettei se jaksa kierrättää lämmintä ilmaa koneen ympäri, jolloin laidoilla olevat munat saattavat olla parikin astetta viileämmässä kuin keskellä olevat. Tyynenilmankoneissa sekä kääntö että tarvittaessa munien paikkojen vaihtaminen koneessa takaa tasaisen kehittymisen. 

Koneen asetukset eli lämpö ja kosteus säädetään ja testataan hyvissä ajoin ennen munien laittoa koneeseen, kone saisi käydä pari päivää. Kun viileät munat laitetaan koneeseen, arvot muuttuvat, mutta asetusten annetaan olla noin vuorokauden ennen kuin mitään muutetaan, jos vielä tarvetta on. Hyvissä koneissa arvot yleensä palaavat sopiviin lukemiin, kun munat ovat lämmenneet, eikä tarvetta muutoksille ole.

Haudotettaessa, varsinkin loppuvaiheessa, ollaan tekemisissä elävien ja tuntevien sikiöiden kanssa, ei siis ole yhdentekevää minkälaisilla taidoilla ja hilavitkuttimilla uutta elämää yritetään saada aikaiseksi.

Haudotusajan olosuhteilla on vaikutusta myös kanan myöhempään terveyteen, kirjoituksen lopussa tästä enemmän.

Häiriötilanteet eli esimerkiksi mahdollinen sähkökatko voi vaikuttaa kuoriutumisen onnistumiseen, mutta munien viileneminen useammaksikin tunniksi kesken haudonnan vaikuttaa yllättävän vähän, mikäli kone muun ajan on käynyt tasaisesti. Sähkökatkon ajaksi on perinteisesti neuvottu kietomaan kone vällyihin, jotta lämpö pysyisi mahdollisimman pitkään. Vahingollisempaa viilenevässä koneessa, missä ilmareiätkin on mahdollisesti peitetty, on kuitenkin kosteuden nousu ja mahdollinen hapenpuute. Suositeltavampaa on siis antaa munien viiletä, mutta pitää huolta, että kosteus ei nouse liiaksi, ennemmin vaikka raottamalla konetta. Vertaa vaikka kanan hairahtuminen väärään pesään muutamaksi tunniksi: munat viilenevät, mutta ympäristön kosteus ei nouse eikä sikiöiden hapensaanti esty.

Myös puhtaus on erittäin tärkeää eli kunnolla siivottu ja desinfioitu hautomakone sekä puhtaat ja desinfioidut siitosmunat. Virkon-S sopii desinfioimiseen, munia ei kuitenkaan pestä eikä hangata, ettei suojaava vahakerros kutikula vaurioidu.

Virkon-liuoksella sumutetut munat kuivumassa ennen koneeseen laittoa.

Kuoriutuminen on sottaista puuhaa, koneen perusteellinen siivoaminen ja desinfioiminen on tarpeen kuoriutumiserien välillä.

Eri lintulajeilla on eroa, esimerkiksi riikinkukko on herkempi kosteudelle/kosteuden vaihteluille kuin kana ja viiriäisillä suositaan kuivahaudontaa, eli koneeseen ei laiteta ollenkaan vettä.

Hanhien ja ylipäätään vesilintujen haudottamiseen on omat niksinsä ja niillä toimii (minun mielestäni) tyynenilmankoneet paremmin kuin tuuletinkoneet. 

Vesilinnuista esimerkiksi hanhilla voi lämmön pitää ~38 asteessa (koneesta riippuen) ja kosteuden 55%:ssa (max 60%), lockdowniin eli 3 vrk ennen kuoriutumista voi kosteuden nostaa 65%:iin ja ensimmäinen kuoriutuva poikanen nostaa sen 70%:iin ja ajoittain ylikin. Tässä vaiheessa täytyy tyynenilmankoneessa tarkistaa, että myös lämpö pysyy ylhäällä. Kosteus laskee lämpöä ja vice versa, eli viileys nostaa kosteutta. Tyynenilmankoneissa lämpö tulee ylhäältä eikä tuuletin kierrätä ilmaa, joten munien päältä mitattuna lämmön pitää olla vähän yli 39 astetta, jotta keskilämpö on riittävä. Munien riittävä kääntely ja tarvittaessa paikkojen vaihtaminen koneessa varmistaa tasaisen lämmönjaon ja sikiön tasaisen kehittymisen.

Hanhia haudottaessa myös munien viilentäminen ja kostuttaminen ensimmäisen viikon jälkeen joka päivä lockdowniin asti on suositeltavaa kuoriutumistuloksen parantamiseksi. Alkuun viilennetään 10 minuuttia ja vähitellen pidennetään puoleen tuntiin. Munat on parempi nostaa ulos koneesta ja sumuttaa vaikka kennossa, sekä antaa pahimpien roiskeiden kuivua ennen takaisin koneeseen laittoa, mikä vähentää olosuhteiden heittelyä koneen sisällä. Kostuttamisella ja viilentämisellä matkitaan hanhiemon toimintaa, se jättää päivittäin pesän käydäkseen kastautumassa ja palaa rinnus märkänä munien päälle. Säännöllisen kostuttamisen sanotaan haurastuttavan paksua kuorta ja helpottavan poikasen kuoriutumista, jotkut kasvattajat laittavat veteen vähän sitruunahappoa tehostamaan vaikutusta. Joissain täysautomaattisissa koneissa on viilennystoiminto, mutta itse teen tämän mieluummin manuaalisesti.

Ensimmäisenä haudontavuorokautena munia ei käännetä, sen jälkeen vähintään 3 x pv lockdowniin asti, eli kääntö päällä päivät 2-27. Lockdownin alkaessa ei munia enää jäähdytellä, sumutella eikä liikutella. Munat laitetaan koneen tasaiselle kuoriutumisalustalle kyljelleen ja munien alle hyvä pito (esimerkiksi perinteinen mattojen alle laitettava pehmeä kuminen liukuesteverkko toimii...). Jalat voivat helposti vääntyä virheasentoihin, jollei vesilintujen lättätossut saa alustasta hyvää otetta. Sama koskee kyllä kaiken lajisia tipuja, liukas alusta sekä kuoriutumisessa että tipulootassa lisää jalkavikojen riskiä.

FAO agricultural papers:  Goose incubation

Ennen haudotusta:

Jalostusparven täytyy olla jalostukseen sopiva, ei pelkästään luonteeltaan ja ulkoisesti (puhdasrotuisten ja -väristen jalostuksessa), vaan myös kunnoltaan: terveys, ruokinta, vitamiinit, ynnä muut kohdillaan lisääntymistä varten. Mikäli emokanalla on esimerkiksi vitamiinien tai kivennäisten puutostiloja, ei munaankaan silloin siirry riittävästi rakennusaineita, vaan tipu voi kuoriutua valmiiksi sairaana tai viallisena.

Siitosmunien kerääminen ja säilyttäminen on myös oma hommansa, eli koneeseen kannattaa kerätä vain tasalaatuisia, rodulle tyypillisen kokoisia ja muotoisia, puhtaita munia. Munat kannattaa merkitä päivämäärällä, ja mikäli jalostusryhmiä on useita, myös ryhmän tunnuksella heti keräysvaiheessa, mikä minimoi munien sekaantumista.

Likaantuneet munat on parempi käyttää ravinnoksi, siitosmunia(kaan) ei saa pestä, jotta munaa mm. bakteereilta suojaava vahakerros ei tuhoudu. Siitosmunat säilytetään viileässä (optimi keskimäärin 15 astetta) ja mieluummin kosteassa kuin kuivassa. Munia käännellään pari kertaa vuorokaudessa esimerkiksi laittamalla kennon alle koroke, minkä avulla kennoa kallistetaan vuorosuuntiin.

Siitosmunien on myös oltava tuoreita, tutkimusten mukaan jo 7. säilytysvuorokauden jälkeen alkaa vähitellen sekä haudotusaika pidentyä että ns. itävyys heiketä eli sikiökuolleisuus lisääntyä sekä jo ennen haudontaa (solutason kuolleisuus) että haudonnan varhaisvaiheessa ja pidemmällä haudonnan aikana.

Aina välillä tuntuu olevan suosittua haudottaa kaupan ruokamunia ja vaikka niistä joku tai useampi välillä onnistuu, ei niiden kohdalla täyty oikeastaan mikään edellä kirjoitetusta. Usein niiden kanssa käy myös niin, että kuoriutuu vain yksi tipu ja se on jo eläinsuojelullisestikin/eläimen hyvinvoinnin kannalta hyvin ikävää. Joten kannattaa satsata se muutama euro enemmän ja ostaa tarkoitukseen sopivat siitosmunat kasvattajilta. Ylipäätään kannattaa haudottaa riittävän suuria eriä, jotta minimoi riskit yksinäisen tipun kuoriutumiselle. Joskus stuff happens hyvistä valmisteluista huolimatta ja silloin yksinäiselle tipulle täytyy hankkia kavereita mielummin heti kuin myöhemmin, kana (ja ankka ja hanhi ja...) on parvieläin päivästä yksi alkaen. 

Mikäli siitosmunia lähetetään, täytyy ne pakata huolellisesti sekä kolhuja, litistymistä että tärinää vastaan. Pakkaustapoja on useita, esimerkiksi vaahtomuovi toimii hyvin. 

Silti, matkaa tehneiden munien onnistumisprosentti on yleensä huonompi kuin kotikoneessa haudotettujen. Jo pelkästään tärinä voi aiheuttaa mm. solurakenteen rikkoutumista. Tärinä ja kolhut voivat aiheuttaa ilmataskun repeämistä ja siirtymistä oikealta paikaltaan, eli munan sisäiset kalvot irtoavat toisistaan ja ilmatasku pääsee liikkumaan niiden sisällä. Myös keltuaisen oikealle paikalleen ankkuroivat valkuaissiteet voivat katketa. E.m. syyt vaikeuttavat tipun kehittymistä oikeassa asennossa ja sitä myöden sen kuoriutumista.

Vastaanottajan kannattaa läpivalaista munat ja tarkistaa miltä ilmatasku näyttää. Ilmataskun paikallaan pysymistä ja sikiön kiinnittymistä oikeaan paikkaan voi yrittää auttaa haudottamalla munat pystyasennossa (kärki alaspäin) ja aloittamalla kääntäminen vasta kolmannen vuorokauden jälkeen.

Haudotuksen aikana:

Mikäli käytössä on hyvälaatuinen ja täysin automaattinen kone, ei haudotuksen aikana ole paljoa muuta tehtävää kuin silloin tällöin tarkistella, että asetukset ovat oikein ja läpivalaista munat muutamaan kertaan. Puoliautomaatissa voi joutua esimerkiksi lisäämään vettä säännöllisin väliajoin ja tarkistelemaan, että kääntäjä hoitaa hommansa. Tai kääntämään munat itse.

Ensimmäisen läpivalaisun voi tehdä 5. haudontavuorokautena, tällöin on hedelmöittyneissä ja kehittymään lähteneissä munissa jo hyvin nähtävissä kuoren läpi ns. hämähäkki, eli sikiö ja siitä lähtevä verisuonisto. Keltuainen on myös jo hieman tummempi sekä muuttanut muotoaan "vyömäiseksi", eikä se ole enää ihan symmetrisesti munan sisällä. Läpivalaisu tehdään pimeässä huoneessa, jolloin valo loistaa hyvin munan läpi, ja helpoiten sikiö erottuu ilmataskun reunan läheltä, kun munaa pidetään lappeellaan tai kärki alaviistoon ja valaistaan alapuolelta.

Haudottu hedelmöittymätön tai kehittymätön muna on ns. kirkas, valo suorastaan loistaa kuoren läpi, ja keltuainen on edelleen selkeä symmetrinen pallo keskellä munaa.

Hedelmöittyneen vs. hedelmöittymättömän munan eron näkee myös jo tuoreesta rikotusta munasta, hedelmöittyneessä munassa näkyy ns. bullseye, donitsimaiselta kaksoisrinkulalta näyttävä blastodermi. Hedelmöittymättömässä munassa näkyy vain valkoinen piste, itulevy.

Hedelmöittynyt brahmanmuna:

Kehittymätön muna ei läheskään aina ole yhtä kuin etteikö muna olisi hedelmöittynyt, vaan kehitys on voinut keskeytyä jo soluasteella ennen hautomakoneeseen laittoa. 

Hedelmöittymättömän versus kehittymättömän munan eroa ei pysty silmämääräisesti määrittelemään pelkästään sen perusteella, että keltuaisen päällä ei näy verisuonia. Hedelmöittynyt muna on elollinen yksikkö, se sisältää eläviä soluja, joista sopivissa olosuhteissa voi tulla elävä sikiö ja edelleen sopivissa haudontaolosuhteissa tipu. Hedelmöittynyt muna on myös herkkä eli epäsuotuisissa olosuhteissa se voi kuolla jo soluvaiheessa. Hyvin aikaiseen kehityksen keskeytymiseen vaikuttaa esimerkiksi:

1. Munien säilytysajan pituus
   Jo viikon säilytyksen jälkeen alkaa vähitellen sekä haudotusaika pidentyä että ns. itävyys heiketä eli sikiökuolleisuus lisääntyä sekä jo ennen haudontaa (solutason kuolleisuus) että haudonnan varhaisvaiheessa ja pidemmällä haudonnan aikana. Vioittuneet sikiöt kehittyvät myös epätasaisesti, jolloin samassa haudontasatsissa voi olla hyvin epätahtiin kehittyneitä sikiöitä, ja niillä voi olla myös erilaisia kehityshäiriöitä.
   
   
2. Munien säilytysajan lämpötila
   Lämpötilavaihtelut yli tai alle sopivien rajojen sekä säilytyksen että kuljetuksen aikana heikentävät kehittyvää solukkoa. Liian kylmässä eli lähellä nollaa solurakenne rikkoutuu ja kehitys päättyy siihen. Liian lämpimässä (yli 21 astetta) sikiö alkaa kehittymään, ja jos lämpötila vaihtelee paljon tai usein, sikiön kehittyminen alkaa ja keskeytyy useaan kertaan johtaen lopulta sikiön tuhoutumiseen.
   
   
3. Bakteerien kasvu
   Liian lämpimässä säilytettäessä tai likaisissa munissa voivat haitalliset bakteerit alkaa lisääntymään kuoren päällä ja koska kuori on huokoinen, voi bakteereja päästä munan sisään.
   
   
4. Kolhut ja tärinä
   Munien kuljettamisen tai säilyttämisen aikana tapahtuneet kolhut ja tärinä voivat vaurioittaa solurakennetta. Koskee erityisesti esimerkiksi postin kautta lähetettyjä munia.

Tutkimuksia aiheesta on useampia, tässä yksi:
Egg Storage and the Embryo    by Fasenko G.M.

The Poultry Siten artikkeli aiheesta

Esimerkki läpivalaisusta: käsi taskulampun ympärille niin, että valo kohdistuu munaan ohuena säteenä. Mitä terävämpi valo ja mitä pimeämmässä läpivalaisun suorittaa, sitä helpommin hämähäkki erottuu.

Jotkin munat ovat vaikeampia kuin toiset, esimerkiksi huokoiset kuoret tai maransin tummanruskeat kuoret. Tässä vaaleanturkoosi kääpiöaraucanan muna, missä sikiö erottuu hyvin jo kolmantena haudontavuorokautena. 

Hedelmöittymättömät ja kehittymättömät munat poistetaan, ne voi vaikka syöttää koirille tai keittää takaisin kanoille. Itse en söisi, vaikka itämätön muna ei pilaannukaan herkästi. 

Munat kannattaa läpivalaista haudonnan kuluessa vielä pariin kertaan, esimerkiksi puolessa välissä ja ns. lockdownin alkaessa eli kolme päivää ennen kuoriutumista, ja poistaa mahdolliset keskenmenneet. Kehittymään alkanut, mutta kuollut sikiö alkaa pilaantumaan melko nopeasti ja muna voi pahimmillaan rikkoutua koneeseen. Keskenmenneen munan erottaa mm. verisuonista, ne voivat muodostaa renkaan (ns. ring of death) tai vetäytyä kasaan, eivätkä enää levittäydy hämähäkkimäisesti ympäri munaa. Sikiö ei myöskään enää liiku itsenäisesti, vaan se heiluu munan pyörityksen mukaisesti. 

Artikkeli alkion kehittymisen vaiheista:

Embryology of the chicken

Kuoriutuminen:

Tipujen kuoriutuminen elävänä ja hyvinvoivana on haudotuksen vaikein osuus. Ts. vähän huonommissa ja epävakaissakin olosuhteissa suuri osa sikiöistä pysyy kyllä hengissä lockdowniin asti, mutta sitten vaikutukset alkavat näkyä ja kuoriutumiseen saattaa selviytyä vain muutama tai ei yhtään. Vuorokaudet 1-18 (kanoilla) ovat merkityksellisimmät haudonnassa, eli se sikiön koko kehittymisaika. Heikot haudontaolosuhteet altistavat sikiön vaikean kuoriutumisen lisäksi myös monenlaisille kehityshäiriöille ja tutkimusten mukaan kanasikiöt kestävät huonoja olosuhteita vielä huonommin kuin kukkosikiöt, joten selviytyjissä saattaa olla sitten myös kukkoenemmistö.

Erillinen kuoriutumiskone helpottaa urakkaa, siihen munat voi siirtää lockdownin alkaessa eli 2-3 päivää ennen kuoriutumista, jona aikana munia ei enää käännetä. Kosteutta voi hieman nostaa viimeiseksi vuorokaudeksi, 55(-60)% kanalinnuilla ja 60(-65)% vesilinnuilla. Mm. Brujan ja Hekan tyynenilmankoneet toimivat tässäkin hyvin, sekä kosteuden ylläpidon takia että siksi, että tuntuu kuin tiput olisivat tyynenilmankoneissa rauhallisempia, kun tuuletin ei töhötä untuvia ojoon. Ja varsinkin siksi, että tyynenilmankoneet ovat tuhannesti helpompia ja nopeampia siivota kuin tuuletinkoneet. Koneen siivoaminen ja desinfioiminen jokaisen kuoriutumiserän välissä on tärkeää. Kostea untuvamömmö ja veri muodostavat loistavan kasvualustan bakteereille.

Tyynenilmankoneet ovat usein myös tilavampia, joten niihin saa mahtumaan sekä kuoriutumiskoreja että mittareita valvomaan sopivaa lämpöä ja kosteutta. Korien hyöty on sekä se, että voi erotella eri ryhmien tiput toisistaan, kunnes ehtii merkitsemään ne, ja se, että koreissa tiput eivät pääse mellastamaan ympäri koko konetta keilaten vielä kuoriutumassa olevia munia.

Koneen rakenteesta riippuu miten se valmistellaan lockdowniin, mutta esimerkiksi:

- kääntölaitteet tai -laidat poistetaan

- pohja laitetaan tasaiseksi

- tai koko kone laitetaan tasaiselle alustalle

- munat asetellaan pitävälle alustalle kyljelleen, alustan pitoa voi parantaa kumisella liukuesteverkolla 

- ilmanvaihtoa lisätään

- tarvittaessa lisätään kosteutta

- tarkistetaan että lämpötila pysyy oikeana ilmanvaihdon ja kosteuden lisäämisen jälkeen

Kuoriutumisen valmistumista odotellessa maltti on valttia... tiput piippailevat ja rapisevat munissaan jo vuorokautta paria ennen kuoriutumistaan, jotkin hätähousut tekevät reiänkin jo vuorokautta ennen H-hetkeä. Mitä malttavaisempana pysyy ja antaa tipujen kuoriutua omassa rauhassaan, sitä parempaa tulosta yleensä tulee. Kun konetta ei auo kesken kuoriutumisen, pysyy kosteus ja lämpö sopivana. Erityisesti tuuletinkoneen aukaiseminen pöhäyttää helposti kosteuden ulos ja riskinä on kuoriutumassa olevan munan kalvojen kuivuminen sekä tipun jumittaminen kalvoihin.

Kuoriutuminen on tipun elinvoimaisuuden osoitus, auttaminen ja ulos kuoriminen ei saa koskaan olla normi.

Joskus kuitenkin joutuu auttamaan, kuoriutuminen voi epäonnistua myös "tipusta riippumattomista syistä", esimerkkinä postimunat tai koneen toimintahäiriöt. Silloinkin kannattaa kriittisesti pohtia missä meni vikaan  -  onko kone riittävän laadukas, olivatko haudonnan asetukset oikein, jne. Ja myös kriittisesti pohtia onko autettu tipu jalostusmateriaalia tulevaisuudessa, jotta parvi pysyy elinvoimaisena ja lisääntymiskykyisenä.

On hyvä varautua myös siihen, että tällaisen tipun ei ollut tarkoituskaan kuoriutua, se voi olla viallinen/vammainen jo kuoriutuessaan, jolloin se täytyy lopettaa,  tai se voi kuolla muutaman päivän sisään. Kovin pitkään ei heikkoja tipuja kannata tekohengittää, se on usein merkki jostain heikkoudesta, mikä saattaa ikävästi yllättää jossain myöhemmässä vaiheessa.

Jos päätyy auttamaan, se täytyy tehdä varovasti ja vähän kerrallaan. Liian nopeasti tehtynä on riskinä esimerkiksi se, että kalvojen verenkierto ei ole vielä loppunut ja tipu kuolee verenhukkaan. Tai ruskuaispussi ei ole vetäytynyt, mikä usein myös johtaa tipun kuolemaan. Navan kautta pääsee myös helposti bakteereja tipun vatsan sisään, mistä seuraa vatsakalvontulehdus ja sekin merkitsee tipun kuolemaa muutaman päivän kuluessa.

Haudonnan epävakaista olosuhteista kertoo myös mm. mahdolliset tasapainohäiriöt, jalkaongelmat: peroosi ja ns. splay leg eli jalkojen harottaminen sekä kippurat varpaat. Jalkaongelmat pystyy yleensä korjaamaan, kun teippaa tai sitoo ajoissa, paitsi peroosi eli kinnerjänteen luiskahdus paikaltaan ei lähes koskaan parane. Tipun jalkavian syy onkin tarpeen selvittää ennen teippausta tai sitomista, jotta ei lisää tai pitkitä tipun kärsimystä.

Näissäkin tilanteissa täytyy tarkistaa koneen toiminta, mutta kaikkea ei pysty kuitenkaan kontrolloimaan. Esimerkiksi kesähelteillä voi huoneilman kosteus nousta niin korkeaksi, että hautomakone ei pysty pitämään koneen sisäistä kosteutta paljoa alempana. Silloin voi käydä kuin riikinkukkotipulle kuvassa, eli kuoriutuu varpaat kippurassa. Töppöset auttoivat ja parissa päivässä varpaat olivat suorat.

Kaikki ongelmat eivät kuitenkaan johdu koneesta tai haudottajasta tai olosuhteista, vaan joskus kuoriutuu kehitysvammaisia tai ns. non-starter tipuja, jotka eivät ala syömään tai muuten kehittymään normaalisti. Ne hiipuvat yleensä muutamassa päivässä. Runsas piippaaminen kertoo yleensä jostain ongelmasta, normaalisti kehittyvä tipu ei ole erityisen äänekäs. Paitsi kun tarjoillaan keltuaismurskaa...

Valtaosa tipuista on kuitenkin terveitä ja reippaita, kuoriuduttuaan ne kuivuvat muutamassa tunnissa pörröisiksi palloiksi. Pian ne alkavat myös nousta jaloilleen ja touhukkaina etsiä ruokaa.

Tiput voi siirtää tipulaan lämpölampun tai -levyn alle sitä mukaa, kun sopiva erä on kunnolla kuivunut, tai ne voivat olla hautomakoneessa odottelemassa kaikkien tipujen kuoriutumista. Jos konetta aukoo kesken kuoriutumisen, on riskinä kosteuden haihtuminen ja loppujen tipujen kuoriutumisen vaikeutuminen. Toisaalta, jo kuoriutuneet tiput saattavat mellastaa koneessa niin, että se haittaa loppujen tipujen kuoriutumista. 

Ruskuaispussissa riittää tipuille ravintoa yli vuorokaudeksi, eli hautomakoneeseen ei laiteta vettä eikä ruokaa tarjolle, mutta kun tiput siirtyvät tipulaan on ruoka ja juoma hyvä olla tarjolla heti. Alkuun voi laittaa pienen määrän tipurehua vaikka talouspaperin päälle, tasaisella vaalealla pinnalla erottuvat muruset houkuttelevat nokkimaan. Sitten, kun tiput syövät jo reippaasti, voi tarjoilla keltuaismurskaa. Sitä ei kannata laittaa tarjolle liian aikaisin, voi ehtiä pilaantumaan, ennen kuin tiput innostuvat syömään.

Kuoriutumisen valmistuttua on ohjelmassa hautomakoneen perusteellinen siivous ja desinfiointi seuraavaa kertaa varten  -  untuvapölyn ronkkiminen tuuletinkoneen uumenista on rattoisaa puuhaa. 😄

TIPUJEN HOITO

Kuoriuduttuaan ja kuivuttuaan kanatipu on suht valmis paketti, ts. kanojen ja muun siipikarjan tai lemmikkinä pidettävien ns. pesäjättöisten lintulajien poikasten hoito ei ole vaikeaa, ne oppivat esimerkiksi syömään ja juomaan itsenäisesti pian kuoriutumisen jälkeen. Niihin on koodattu valmiiksi kaikki aikuisena tarvittavat taidot, niille ei tarvitse opettaa ravinnonhankintaa, soransyöntiä ruuansulatukseen, hiekkakylvyssä pyörimistä, höyhenpeitteen sukimista, lisääntymistä tai mitään muutakaan.

Kolme merkityksellisintä asiaa pikkutipujen hoidossa on sopiva ravinto, lämpö ja puhtaus.

Ravinto:

Kanatipulle parhaiten soveltuvaa ja turvallisinta ravintoa ensimmäisten viikkojen ja kuukausien ajaksi on niille vartavasten suunnitellut rehut: poikasrehu 6 ikäviikkoon ja sen jälkeen kasvatusrehu munintaikään asti. Niihin on lisätty tarvittavia vitamiineja, hivenaineita sekä kivennäisiä ja niiden koostumus on siipikarjan ruuansulatukselle sopivaa.

Ravinnolla ei ole pelkästään merkitystä tipun hyvinvoinnille vaan sillä rakennetaan myös tulevaisuuden muniva ja/tai lisääntyvä terve aikuinen kana ja kukko.

Ensimmäisinä päivinä voi antaa keitettyä ja murskattua keltuaista, max pari kertaa päivässä, sitä ei kannata jättää tarjolle koko päiväksi herkän pilaantumisen takia. Keltuaisen päälle voi ripotella Tehobaktia tai muuta vastaavaa vatsan toimintaa tukevaa lisäravinnetta.

Vapaasti tarjolle siis poikasrehua, poikaskalkkia ja raikasta vettä, mikä höystetään monivitamiiniliuoksella ensimmäiset pari viikkoa, esimerkiksi Xylitol-Monivimin on siipikarjallekin tarkoitettu monipuolinen vitamiini- ja hivenainevalmiste. 

Tipuilla voi ilmetä vitamiinien ja hivenaineiden puutoksia jo heti niiden kuoriuduttua, jos esimerkiksi emoparven vitamiinien saanti ei ole ollut kunnossa tai jos kuoriutuessa tipun ruskuaispussi ei ole kokonaan vetäytynyt. Ruskuaispussi on tipun ravinnetankki ja jos se ei imeydy tipun sisälle, jää osa ravinteista saamatta. Esimerkiksi torticollis eli kieroniskaisuus on tipujen tyypillinen vaiva ja yleisimmin se johtuu E-vitamiinin ja seleenin puutoksista. Myös erilaiset neurologiset vaivat voivat johtua B-vitamiinien puutoksista.

Yksinkertainen ja lajinmukainen ravinto on hyvästä, monipuolisuus/vaihtelevuus välttämättä ei, koska se voi altistaa ripulille ja pikkutipuilla ripuli on helposti kohtalokas. Kaurahiutaleet, puurot ja vastaavat eivät ole ravintoarvoltaan kovin hyviä, lähinnä ne ovat turhaa vatsantäytettä. Ts. vaihtelevan ruokinnan ja herkkujen aika on vasta myöhemmin, pikkutipuille sopii paremmin tylsä, mutta turvallinen ruoka. 

Ruoka- ja vesiastiat on hyvä olla sellaisia, että tiput ylettävät helposti syömään ja juomaan, mutta ei ole riskiä jäädä ansaan tai hukkua/kastua. 

Parin viikon ikäisestä voi laittaa tarjolle hiekkaa kivipiiran toimintaa varten ja poikasajan jälkeen, eli muutaman viikon ikäisestä, voi alkaa antamaan rehun lisäksi siemensekoituksia ja jyviä, ym. Ja myöhemmin myös tietty niitä herkkuja, kanoille on helppo opettaa herkkujen avulla käsittelyä sekä monenlaisia temppujakin. 😃

Lämpö:

Kanan ruumiinlämpö on noin 41 astetta ja emon kanssa kulkevat tiput viihtyvät ensimmäiset vuorokautensa hyvin paljon emon alla, höyhenpeitteen suojassa, tehden lyhyitä retkiä syömään ja juomaan. Konehaudotut tiput tarvitsevat ensimmäiset vuorokautensa noin 38 asteen lämpöä siten, että niillä on mahdollisuus päästä myös viileämmille alueille. Tipulaksi sopii hyvin esimerkiksi iso muovilaatikko, missä lämmönlähteen voi sijoittaa toiseen päähän ja ruoka- sekä vesiastiat toiseen päähän viileämpään. Kannen voi tehdä verkosta, jotta ilma kiertää eikä laatikossa tule liian kuuma.

Lämmitystä vähennetään vähitellen, mutta kaikkiaan tiput tarvitsevat lisälämpöä 6 ikäviikkoon asti, riippuen mm. ympäristön lämpötilasta ja sulkautumisnopeudesta. Liian vähäinen lämpö ja veto aiheuttavat helposti tipun kylmettymisen, mikä hidastaa kasvua ja huonontaa vastustuskykyä altistaen ripulille sekä taudeille. 

Lämmönlähteenä on perinteisesti käytetty hehkulamppuja/lämpölamppuja, nykyisin on myös lämpölevyjä  -  monesti tiput ovat tyytyväisempiä hämärässä lämpimän levyn alla. Lämpölevyn kanssa ne saavat myös luonnollisen vuorokausirytmin, eli yöllä on pimeää. Sama toimii tietysti myös keraamisen lämpölampun kanssa, mutta lämpölevy on paloturvallisempi. Lämpölevyn voi päällystää kontaktimuovilla, on helpompi pyyhkiä puhtaaksi, koska hyvin nopeasti tiput alkavat viihtymään myös levyn päällä.

Puhtaus:

Kuivikkeena voi käyttää mm. hamppua, kutteria ja vastaavia. Riittävän paksu kerros, jotta alustalla on hyvä pito, mikä vähentää jalkojen virheasentojen riskiä - erityisesti painavilla roduilla ja lajeilla. Tiput tykkäävät ottaa hiekkakylpyjä heti parin päivän ikäisestä lähtien, tästä(kin) syystä kuivikkeet ovat parempia kuin esimerkiksi sanomalehti tai pyyhe. Kuiviketta käyttäessä kakat myös kuivuvat kuivikkeen sekaan, eivätkä tiput kävele siinä paljaassa itsessään. 

Lämpölevyn alle voi laittaa esimerkiksi heinää "pesäksi" ja herkemmillä lajeilla, kuten riikinkukoilla, voi laittaa heinäkerroksen koko laatikon alalle muutamaksi ensimmäiseksi päiväksi.

Tipujen alustasta  -  kuivikkeilla ei ole merkitystä pelkästään puhtauden kannalta, vaan sillä on vaikutusta myös siihen kuinka virikkeellisenä tipu elinympäristönsä kokee. Esimerkiksi höyhenten nyppiminen, mikä on tuotantopuolella merkittävä ongelma, on käytöshäiriö ja vain harvoin liittyy ravintoaineiden puutteisiin. Nyppiminen johtuu pääsääntöisesti ruuanhankintaan liittyvien käytösmallien vajavaisuudesta, koska tehokanoilla ei ole mahdollisuutta toteuttaa kaikkia eri vaiheita (kuten kuopsuttelua) täysimääräisesti, jolloin turhautuminen puretaan sijaiskäytöksenä nyppimiseen. Sopiva kuivike jo untuvikkona opettaa ja tyydyttää ravinnonhankintaan liittyviä käytösmalleja, pienijakoinen kuivike innostaa kuopsuttelemaan, etsimään sattumia ja kuluttamaan aikaa -> luomaan hyvinvointia luontaista käytöstä mukaillen.

Talouspaperin päälle on ripoteltu rehua, tiput alkavat nopeasti nokkimaan muruja tasaiselta vaalealta alustalta. Kuopsuteltavaa hamppurouhetta kuivikkeena. Pieni juoma-automaatti on turvallinen, ei hukkumisen tai kastumisen vaaraa, ja vesi on keltaista, koska siihen on lisätty vitamiiniliuosta.

Kuivikkeiden vaihtotiheys riippuu mm. tipujen määrästä, koosta ja lajista. Pikkupoikasaikana yleinen puhtaus ja kuivikkeiden kuivana pysyminen on kuitenkin erityisen tärkeää. 

Kosteassa ja likaisessa alustassa muhii bakteerien lisäksi myös kokkeja, e-coli ja kokkidioosi ovatkin yleisimmät tipujen sairastuttajat ja ne johtavat myös usein kuolemaan. Pahassa tartunnassa voi tipuja kuolla useita, jopa koko tipue. Pieni määrä kokkideja linnulla on yleensä oireeton tartunta, mutta varsinainen kokkidioosi vaurioittaa suolen limakalvoa, aiheuttaa ripulia, verta ulosteeseen, kuivumista ja anemiaa. Heikentynyt ravintoaineiden hyväksikäyttö aiheuttaa laihtumista ja kasvun hidastumista sekä puutteita vastustuskyvyssä, ts. kokkidioosi altistaa siten myös muiden tautien puhkeamiselle.  Akuutista kokkidioosista parantuneelle kanalle voi jäädä elinikäinen suolistosairaus, ripuli, ja se voi myös olla syynä kanan munimattomuuteen.

Pikkutipulan ja tarvikkeiden desinfiointi tipueiden välillä on suositeltavaa, mutta vähän vanhempien tipujen täytyy myös altistua erilaisille bakteereille, jotta niille kehittyy normaali vastustuskyky. Ts. siivoamisen ja varsinkin desinfioimisen kanssa ei kannata myöskään liioitella, ettei tee karhunpalvelusta parvensa elinvoimalle.

Tipujen kasvu on mielenkiintoista seurattavaa ja usein konehaudotuista tipuista saa helposti kesyjä. Nuorison sulauttaminen aikuisten parveen on oma projektinsa, joskus sekin vaatii hyvää suunnittelua, aikaa ja malttia. Joissain parvissa ne kyllä solahtavat aikuisten sekaan lähes huomaamatta ja pian on kasvanut uusi muniva sukupolvi omassa kotikanalassa. 

AIHEESEEN LIITTYVIÄ UUSIA TUTKIMUKSIA

Mielenkiintoisia uusia tutkimuksia haudotuksen olosuhteiden pitkäaikaisvaikutuksista kanan hyvinvointiin.

100°F is where the magic happens in the hatchery

Tämän tutkimuksen aiheena on haudontalämpötilan vaikutus kanan (tässä tapauksessa broilerin) vastustus- ja taudinsietokykyyn sekä taudeista paranemiseen.

Samalla tutkittiin myös kuoriutumisen jälkeisen ruokinnan aloituksen vaikutusta, eli heti ruokaa tarjolle vs. viivästetty ruokinnan aloitus. Heti kuoriutumisen jälkeen aloitetulla ruokinnalla on suotuisa vaikutus vs. se, mitä meilläkin joskus edelleen ohjeistetaan, eli että tiput pärjäävät ilman ruokaa parikin vuorokautta kuoriutumisen jälkeen. Saattaa ne pärjätä, mutta se aiheuttaa stressiä (korkeammat kortikosteronitasot) ja sitä myöden vaikuttaa mm. vastustuskykyyn.

Mutta tasaisella (ja oikealla eli 37,78 astetta) haudotuslämpötilalla on kuitenkin suurin merkitys, eli kannattaa satsata luotettavaan haudontakoneeseen, missä olosuhteet pysyy vakaana. Tämän tutkimuksen mukaan sama lämpötila pidetään haudonnan alusta loppuun, lämpötilaa ei lasketa lockdowniin.

Haudotuksen aikana vaihtuvalla lämpötilalla on negatiivinen vaikutus kanan kykyyn vastustaa ja sietää tulehdussairauksia sekä parantua niistä. Tutkitut sairaudet olivat kolibasilloosi ja kuolioinen suolistotulehdus (esim. kokkidioosin aiheuttama).

Epävakaat haudontaolosuhteet eivät siis pelkästään heikennä sikiön kehitystä ja untuvikon hyvinvointia, vaan niillä on kauaskantoisempia negatiivisia vaikutuksia kanan terveyteen. Olisi mielenkiintoista tietää esimerkiksi mahdollisesta vaikutuksesta marekin puhkeamiseen. Marekin aiheuttava herpesvirus on lähes kaikilla harrastuskanoilla, mutta kaikille kanoille tauti ei kuitenkaan puhkea. Taudin puhkeamiseen vaikuttaa muiden tekijöiden lisäksi myös kanan vastustuskyky.

"Most significantly, Wijnen reaffirmed the importance of maintaining eggshell temperature at a 100°F (37.78°C) throughout incubation."

“It’s intriguing that relatively small deviations in eggshell temperature during incubation (2°F) can have a tremendous impact on later life disease resilience. The most important takeaway for hatcheries is that it is imperative to maintain the currently targeted 100°F (37.78°C) eggshell temperature from start to finish. It is essential for the success of broilers. A constant 100°F (37.78°C) eggshell temperature: that’s where the magic happens.”

Linkissä lisää:
100°F (37,78°C) is where the magic happens in the hatchery


Effect of incubation conditions on broiler lameness

Toinen tutkimus missä selvitettiin haudontaolosuhteiden vaikutusta kanan myöhempään terveyteen, tässä tapauksessa broilerien jalkaongelmiin.

Broilereilla jalkaongelmat korostuu ja siksi niitä paljon tutkitaan, mutta voi niistä jotain johtopäätöksiä vetää harrastajienkin haudotuksiin, kun keväisin paljon kysellään esimerkiksi tipun jalkojen harittamisesta, tipun jalkeille pääsystä, koukkuvarpaista, ym. Ja esimerkiksi nopeakasvuisilla jättiroduilla (brahma, orppi, jätticochin) on myös jalkaongelmia, vaikka ei nyt ihan samassa suhteessa kuin broilereilla.

Ja esimerkiksi peroosi vaivaa yhtälailla myös pienempiä rotuja ja myös muita lajeja kuin kanaa.

"Importance of incubator environment

Incubator environment is particularly important because it affects broiler organs for over half of its life (58%), considering 21 days incubation and 36 days rearing. Under commercial conditions, if the incubator temperature, humidity and ventilation conditions are not optimal, embryos encounter stress and the subsequent leg strength in broilers is negatively affected.

**For example, spraddle leg in broilers is associated with high humidity during incubation.**

The optimum temperature for embryo development throughout incubation is 37.8°C and a lower or higher temperature may influence the quality of hatchlings and embryonic bone development. Effects of incubation temperature on embryonic bone development and later life leg health may be related to bone mineralisation speed during incubation."

Linkissä lisää:
Effect of incubation conditions on broiler lameness

*  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *

©  Kirsi Mäki  ©