torstai 20. huhtikuuta 2023

MAREKIN TAUTI


Marek on yleisin ja ikävin tauti harrastuskanaloissa, kuolleisuus voi olla suurta. Siihen ei myöskään ole parannuskeinoa, vaan sairastuminen johtaa aina kuolemaan. Toisaalta, läheskään kaikki virustartunnan saaneet kanat eivät kuitenkaan sairastu, eikä kaikki marekinkaltaiset oireet ole välttämättä marekia. Diagnosointi perustuu usein arvailuun, ellei kuollutta kanaa lähetetä Ruokavirastoon avattavaksi, joten todellisten marek-tapausten määrä voi olla aika paljon vähäisempi kuin miltä esimerkiksi someryhmiä seuratessa vaikuttaa. Vähintään kaikki "marekista parantuneet" -tapaukset ovat olleet jotain muuta.

Taudin takana on herpesvirus MDV (Marek’s Disease Virus eli gallid alphaherpesvirus 2), mikä aiheuttaa kanalle muutoksia hermoissa ja aivoissa sekä kasvaimia eri elimissä. Tauti jaetaan usein muutosten mukaan kasvain-, hermo- ja silmämuotoiseen marekin tautiin, mutta kaikkia muotoja voi esiintyä kuitenkin samalla yksilöllä. Se voi tarttua myös ainakin viiriäiseen, kalkkunaan, fasaaniin ja harvinaisemmin myös riikinkukkoon.

Virustartunta tapahtuu yleensä linnun ensimmäisten elinviikkojen tai jopa ensimmäisen elinpäivän aikana, mutta varsinainen marekin tauti puhkeaa vasta viikkojen tai kuukausien tai jopa vuosien kuluttua, tyypillisimmillään kuitenkin 12-20 viikon iässä. MD-virus leviää vain horisontaalisesti eli suoran tai välillisen viruskontaktin kautta (ei siis esimerkiksi siitosmunien sisällä) ja vaikka se on harrastuskanaloissa hyvin yleinen, on siltä myös mahdollista välttyä käyttämällä harkintaa sen suhteen miten ja mistä kanoja parveensa lisää.

MD-virus lisääntyy tartunnan saaneiden lintujen höyhentupessa ja leviää höyhenpölyn mukana kanalassa, kanat saavat tartunnan pääasiallisesti hengitysteiden kautta. Vaikka vain osa tartunnan saaneista linnuista sairastuu myöhemmin marekin tautiin, kaikki tartunnan saaneet ja myös rokotetut linnut levittävät kuitenkin ajoittain MD-virusta ympäristöön. Taudin puhkeamiseen vaikuttaa perimän, luonnollisen vastustuskyvyn ja MD-viruksen taudinaiheuttamiskyvyn lisäksi myös olosuhteet eli mm. stressi ja muut taudit.

Sairastuvuuden vaikutus on myös toisinpäin: Koska herpesvirus heikentää kanan vastustuskykyä jo pikkupoikasvaiheessa, on tartunnan saanut yksilö alttiimpi sairastumaan myös muihin tauteihin.

MD-virus säilyy hyvin myös ympäristössä (+20–25 °C:ssa kuukausia ja +4 °C:ssa vuosia).


Viruksen toimintamekanismi

Kana saa herpesvirustartunnan yleensä untuvikkona ja noin viikon kuluessa tartunnasta on virus infektoinut valkosolut aiheuttaen b-lymfosyyttien tuhoutumisen, jolloin kanan immuunijärjestelmä heikkenee olennaisesti ja se altistuu marekin lisäksi myös muille sairauksille, kuten erilaisille hengitystieinfektioille ja kokkidioosille.

Kasvainmuotoinen marek

Tartunnan alkuvaiheessa virus infektoi myös T-solut, mitkä ohjaavat immuunivasteen laatua, tehoa ja kestoa. T-solut eivät tuhoudu, vaan virus muuntaa niitä, mikä ennen pitkää johtaa kanan kuolemaan. Aluksi tartunnan saaneet T-solut ovat lepovaiheessa, mutta noin 10 viikon päästä tartunnasta ne aktivoituvat, alkavat lisääntyä moninkertaisesti ja lopulta alkavat muodostamaan kasvaimia eri elimissä (maksa, munuaiset, perna). Sairauden eteneminen näkyy pikkuhiljaa kanan laihtumisena, vaikka se muutoin näyttää normaalille ja syö hyvin, kunnes lopulta kasvaimet saavat vallan. Usein näissä tapauksissa vaikuttaa päällepäin, että kana sairastui äkillisesti, vaikka se oli ollut sairas jo pitkään.

Hermomuotoinen marek

Toinen, klassisempi ja joidenkin lähteiden mukaan nykyään harvinaisempi, marekin muoto on halvausoireita aiheuttava. Se aiheutuu hermotuppia muodostavien solujen infektoitumisesta, jolloin solut lisääntyvät moninkertaisesti ja hermojärjestelmä menettää toimintakykynsä. Yleisimmin tämä vaikuttaa iskiashermoon, mikä näkyy tyypillisenä toisen jalan halvaantumisena.


Marekin ehkäisy, oireet, toteaminen

Harrastajien keinoin ei marekia voi ehkäistä oikein muutoin kuin yrittää välttyä tartunnalta esimerkiksi aloittamalla harrastus ja lisäämällä kanoja vain desinfioiduista siitosmunista. Siitosmunien sisällä virus ei tartu, mutta munan päällä ja pakkaustarvikkeissa kyllä. Useimmiten marekiin sairastunut kana on saanut virustartunnan jo untuvikkona, mutta myös aikuisena saatu tartunta voi johtaa sairastumiseen, mikäli kanan vastustuskyky heikkenee vaikka jonkin muun sairauden takia tai jos viruskanta on ärhäkkä. Viruskannat jaetaan useampaan luokkaan niiden taudinaiheuttamiskyvyn mukaan.

Kotikutoiset "karanteenit", eli että esimerkiksi konehaudotetut tiput eivät ole kontaktissa kasvattajan muihin kanoihin, ei toimi ilman täydellistä tautisulkua tipujen ja muiden kanojen välillä. Tarkoittaen siis esimerkiksi tipuja hoitavan täydellistä vaatteidenvaihtoa, suihkussakäyntiä, Virkonilla desinfiointia, ym, ym. Ja tämä rumba joka ikinen kerta, kun kasvattaja liikkuu tipulan ja kanalan välillä, eli useita kertoja päivässä.

Tuotantopuolella untuvikot rokotetaan marekia vastaan ensimmäisen elinvuorokauden aikana, mutta harrastajille ei ole käyttökelpoista rokotuskäytäntöä tarjolla rokotteen luvanvaraisuuden, suuren rokoteannoksen ja rokotteen hyvin nopean pilaantumisen takia. Virus myös muuntautuu ja siitä tulee uusia vastustuskykyisempiä kantoja, jolloin rokotteet menettävät tehoaan ja rokotetutkin kanat voivat sairastua uusiin viruskantoihin, mutta Suomessa tuotantopuolella nykyiset rokotteet toimivat hyvin. Sellaisia viruskantoja, joihin rokote ei tehoaisi, ei täällä ole.

Marekin taudissa on hyvin moninaiset oireet ja joissain tapauksissa sitä on vaikea erottaa esimerkiksi kanojen leukoosista, mikä myös aiheuttaa kasvaimia. Myös esimerkiksi vitamiinien ja hivenaineiden puutokset voivat aiheuttaa neurologisia vaivoja, mitkä voivat vaikuttaa marekin oireille.

Tyypillisessä marekissa sairastuneet linnut laihtuvat ja lakkaavat munimasta. Osa linnuista kuolee äkillisesti ilman päällepäin näkyviä edeltäviä oireita, kun taas osa on väsyneitä ja osittain halvaantuneita. Osalla linnuista näkyy muutoksia silmän värikalvolla.

Suomessa tauti todetaan tutkimalla kuolleita kanoja: Marekin tautiin kuolleiden kanojen sisäelimissä, lihaksissa, ihossa, hermoissa tai silmän värikalvossa on todettavissa kasvaimia, joissa on marekin taudille tyypilliset histologiset muutokset. Mikäli on syytä epäillä jotain muuta virustartuntaa, esimerkiksi lymfoidista leukoosia, tutkitaan näytteitä yhteistyölaboratorioissa. Toistaiseksi suomalaisista harrastekanoista ei ole löydetty leukoosin aiheuttavaa virusta, tuotantopuolella leukoosi on saatu jalostuksen avulla pois.

Marekia voi testata myös elävien kanojen höyhennäytteistä PCR-testillä: Marekin aiheuttava herpesvirus pesiytyy höyhentupessa ja leviää sieltä untuvapölyn mukana tehokkaasti tartuttaen koko muun parven. Koska virus on niin tarttuva, riittää jo yhdestä kanasta nypättyjen tuoreiden kokonaisten höyhenten testaaminen kertomaan koko parven statuksen. Testi itsessään on luotettava, mutta kertoo kuitenkin vain juuri sen hetkisen tilanteen. Herpesvirus on niin yleinen harrastuspuolella, että tartunta voi tulla esimerkiksi kanalassa vierailevien muiden harrastajien mukana koska tahansa.

Eestin maatalousministeriön alaisessa tutkimuslaboratoriossa voi tutkituttaa myös suomalaisista harrastuskanoista marekia lähettämällä sinne höyhennäytteet, testi maksaa noin 40 euroa plus lähetyskulut. Linkki labraan, mistä saa tarkemmat ohjeet:  LABRIS




Tekstin lähteenä on useampi tutkimus ja nettisivusto, mm. MSD Veterinary ManualThe Chicken Vet ja Ruokavirasto.

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

HAUDOTTAMINEN JA TIPUJEN HOITO



Välillä tulee tarve - tai ainakin halu - lisätä kanaparveen uutta porukkaa. Jos parvessa on sopivia rotuja ja/tai sopivia yksilöitä ja jos tilat sekä parvidynamiikka antaa myöden, voi olla helpointa antaa kanan hautoa itse tipuja. Aina tämä ei ole mahdollista ja joskus se on suorastaan mahdotonta, silloin parempi ratkaisu on haudottaa koneella.

Ennen kuin tipuja halajaa, kannattaa pohtia hetki resursseja:

* Onko kanala soveltuva siihen, että kanat hautovat tipuja itse?
* Minkälaiseen ja minkä hintaiseen hautomakoneeseen on valmis satsaamaan? Halvimmilla kiinankoneilla ei välttämättä tulokset ole sitä mitä odottaa ja ne saattavat vaatia sekä lisämittareita että runsasta seurantaa.
* Konehaudottujen tipujen vaatimat tarvikkeet ja hoito.
* Keskimäärin puolet kuoriutuvista tipuista on kukkoja, mutta pienissä tipueissa voi käydä niinkin, että kaikki ovat kukkoja. Tai kanoja, mutta tätä tapahtuu yleensä vain silloin, kun tarvitsisi kukkoja...
* Mitä ylimääräisten kukkojen kanssa tehdään? Syksyisin niitä on paljon tarjolla, läheskään kaikille ei löydy koteja.





KUN KANA HAUTOO ITSE

Kana munii mieleisensä määrän munia, yleensä noin kymmenkunta, ja asettuu sitten lätyksi pesään hautomaan. Se aloittaa siis hautomisen niin, että kaikki tiput kuoriutuvat suunnilleen vuorokauden sisään. Tai näin se tekisi optimaalisissa olosuhteissa, mutta kotikanalassa täytyy omistajan valvoa, että tämä onnistuu. Emo lähtee tipuineen liikkeelle ruuan hankintaan vuorokauden parin päästä ensimmäisten tipujen kuoriutumisesta ja mikäli munia on laitettu pesään useamman päivän erolla tai muut kanat ovat päässeet munimaan pesään haudonnan aikana, jäävät nämä myöhemmät munat kylmiksi ja tiput niiden sisällä kuolevat. Tai kana voi jähittää pesässä odottaen loppujen munien kuoriutumista ja jo kuoriutuneet tiput lähtevät hortoilemaan pesästä yksinään mahdollisesti kylmettyen tai joutuen muiden kanojen nokkimiksi. Jotta voi varmistua, ettei pesässä ole kuoriutumassa eriaikaisia munia, laitetaan kaikki munat kanan alle samalla kertaa. Jos tähän pesään pääsee parven muut kanat vielä munimaan, merkitään kanan alle laitetut munat ja välillä tarkistetaan pesä sekä poistetaan mahdolliset uudet munat.

Haudonnan aikana munat kannattaa läpivalaista pari kolme kertaa, että tietää mitä odottaa, ja tilanteen mahdollisesti vaatiessa laittaa alle uudet munat, ettei kana haudo turhaan. Ja myös siksi, että saa poistetuksi mahdolliset keskenmenneet munat. Muna voi alkaa pilaantumaan kanan alla ja hajota pesään sotkien haisevaan bakteerililluun sekä kanan että loput munat, mikä voi pilata koko loppuhaudonnan.



Kanan onnistuneen haudonnan edellytyksiä:

* Sopiva tila eli mahdollisuus eristämiseen, mikäli parven muut kanat eivät anna hautojan olla rauhassa tai käyvät munimassa pesään lisää munia. Pesän sijoittaminen niin, että tipujen on turvallista lähteä liikkeelle ilman putoamisen tai muun loukkaantumisen vaaraa. Pesää ei useimmiten voi siirtää kesken haudonnan, koska kana "leimautuu pesään" eli siihen tiettyyn paikkaan, minkä se on itse valinnut, joten on parempi, että paikka on alunperin sopiva.

* Mahdollisuus emon ja tipujen eristämiseen muista myös tipujen kuoriutuessa, koska aina ja kaikissa parvissa eivät parven muut kanat anna tipujen kuoriutua ja lähteä liikkeelle rauhassa. Joskus myös emokana joutuu taistelemaan paikkansa takaisin parvihierarkiassa ja tällöin tiput voivat jäädä jalkoihin.


Tiput parvessa:

* Äärimmäisen epäonnisessa tilanteessa saattavat parven muut kanat pistellä munat tai kuoriutuvat tiput poskeensa, mutta useimmiten kuitenkin parven muutkin jäsenet ovat vähintään välinpitämättömiä tai jotkut jopa innostuneita parven uusista tulokkaista. Kukotkin usein osallistuvat tipujen hoitoon kutsumalla niitä syömään ja huolehtimalla niiden turvallisuudesta.

* Tiput tarvitsevat niille sopivaa ruokaa, esimerkiksi munitusrehu ei ole sopivaa ja voi olla kasvaville linnuille jopa vahingollista, joten ruokinta täytyy järjestää myös parvessa niin, että tiput saavat osansa niille soveltuvasta ruuasta.

* Turvalliset ruoka- ja vesiastiat, ei syviä tai helposti kaatuvia kulhoja, joihin tiput voivat jäädä ansaan. Nippa-automaatit, pienikouruiset automaatit tai matalat astiat (joiden pohjalla kiviä) minimoivat hukkumisen tai kastumisen riskiä.

* Emo yleensä hoitaa itse lämmityksen, mutta hyvin kylmillä keleillä voi lisälämmitys olla tarpeen. Kylmettyminen hidastaa kasvua ja huonontaa vastustuskykyä altistaen ripulille sekä taudeille. 


KONEHAUDOTTAMINEN

Keinohaudotusta on harrastettu jo tuhansien vuosien ajan ja vaikka haudotuksen lainalaisuudet ovat pysyneet samoina, on tekniikka ottanut huimia harppauksia kanailuharrastuksen lisääntyessä. Nykyisin harrastajien valittavissa on monenlaisia koneita  -  karvalakkimallin tyynenilmankoneista ja tuulettimin varustetuista alle kymmenen munan pöytäkoneista täysin automaattisiin tuhansien munien kaappikoneisiin.

Koneiden hintahaitari on laaja ja tässäkin tapauksessa pätee sanonta, että halvalla saa harvoin hyvää. Toki asiansa osaava harrastaja saa teknisesti vähän heikommallakin koneella hyviä tuloksia aikaan. Usein myös itsetehdyt koneet ovat toimivia, kunhan komponentit ovat riittävän laadukkaita ja koneen teossa on otettu haudonnan kannalta kriittiset asiat hyvin huomioon.

Erityisesti harrastusta aloittelevan kannattaa siis satsata hyvään koneeseen ja kanalintujen haudottamiseen ovat hyviä esimerkiksi Rcomin tai Brinsean täysautomaattiset tuuletinkoneet. Näillä haudotus on tylsää 😀  -  mutta varmaa. Vesilintujen haudottamiseen sopii hyvin mm. Brujan ja Hekan tyynenilmankoneet, joissa vesilintujen vaatima vähän suurempi kosteus on helpompi ylläpitää. Pöytämallit näissä merkeissä eivät ole yhtä automaattisia kuin Rcomin koneet, esimerkiksi kosteuden joutuu vahtimaan ihan itse, mutta ne toimivat saksalaisella varmuudella.

Haudonta-ajat

Haudonta-ajoissa voi olla pientä vaihtelua, esimerkiksi kääpiökanat voivat suoriutua kuoriutumisurakasta vauhdikkaammin kuin jätit, mutta pääasiassa aika määräytyy lintulajin mukaan ja poikkeamat tarkoittavat, että munien säilytyksessä tai haudotusolosuhteissa voi olla jotain tarkistettavaa.
            Kana                     21 vrk
            Kalkkuna              28 vrk
            Riikinkukko          28 vrk
            Viiriäinen             17 vrk
            Kesyhanhi            30 vrk
            Ankka                   28 vrk
            Myskiankka         35 vrk 


Optimiolosuhteet:

* Oikea ja tasainen lämpötila ~37,8° (vesilinnuilla vähän enemmän).

* Oikea ja tasainen kosteus 45-50% (vesilinnuilla vähän enemmän).

* Riittävä ilmanvaihto/hapensaanti.

* Munien kääntö 45-90 astetta edestakaisin vähintään 3 x pv.

    1) Liian korkeasta lämpötilasta aiheutuu
        
- liian aikaisin kuoriutuvia heikkoja tipuja
        
- aukinaisia napoja, imeytymättömiä ruskuaispusseja
        
- kippuravarpaisuutta, ristinokkaisuutta
        
- suuri määrä loppuvaiheessa kuolleita sikiöitä

    2) Liian matalasta lämpötilasta aiheutuu
        
- pitkittynyt kuoriutuminen
        
- suurikokoisia ja hitaasti liikkeelle lähteviä velttoja tipuja
        
- kieroniskaisuutta (wryneck, star gazing, torticollis)

    3) Liian suuresta kosteudesta aiheutuu
        
- suuri määrä tipuja, jotka eivät edes aloita kuoriutumaan
        
- tipuja, jotka eivät pääse kuoriutumisasentoon eivätkä kuoresta ulos
        
- suurikokoisia ja haihtumattoman valkuaisnesteen peitossa olevia tahmaisia tipuja
        - jalkavaivaisia tipuja, splay leg

    4) Liian vähäisestä kosteudesta aiheutuu
        - pienikokoisia heikkoja tipuja
        
- munien liian suuret ilmataskut
        
- uupuneita tipuja, jotka eivät saa kuorta rikki loppuun asti
        
- kuoriin/kalvoihin kuivuneita tipuja

Eniten ongelmia aiheuttava yhdistelmä on liian matala lämpötila ja liian korkea kosteus. Vähemmän laadukkaissa koneissa mittarit harvemmin näyttävät todellisia lukemia, mikä saattaa paljastua vasta siinä vaiheessa, kun kuoriutuminen on jo mennyt pahasti pieleen. 


Munien kääntötiheys
eri mallisten automaattikoneiden välillä on hyvin vaihtelevaa, mitään standardia ei ole, ja manuaalikoneissa se riippuu haudottajan omasta viitseliäisyydestä. Tutkimusten mukaan kana liikuttelee munia allaan keskimäärin 96 kertaa vuorokaudessa, se on paljon se... mutta tutkimukset myös osoittavat, että 96 ja 24 kääntökerran välillä ei ole suuria eroja, mutta alle 24 kertaa vuorokaudessa ja sitä vähemmän alkaa jo vaikuttamaan.

Useissa harrastajien automaattikoneissa on nykyään jatkuva kääntö, esimerkiksi Rcom Kingsuro Max 20 kääntyy keinun varassa hitaasti ja tasaisesti edestakaisin.

Käännöllä on merkitystä sekä kuoriutumisen onnistumisen että tipun elinvoiman kannalta, se mm:
    - vaikuttaa ravinteiden siirtymiseen valkuaisesta ja keltuaisesta sikiöön
    - estää sikiön tarttumisen kuoren sisäkalvoon
    - varmistaa sikiön verisuoniston kehittymisen
    - varmistaa sikiön kääntymiseen oikeaan asentoon kuoriutumista varten 
        (vastaavasti liian vähäinen kääntö lisää kärjestä kuoriutumista yrittävien riskiä)

Linkissä yksi tutkimus aiheesta ja sen johtopäätökset:
    Effects of different egg turning frequencies on incubation efficiency parameters

Conclusions
An egg turning frequency of 24 times per day during incubation provided high hatchability rates. In contrast, the turning frequencies of 12, 6, and 3 times per day showed significant losses in hatchability. Therefore, it is essential for research centers and incubator manufacturers to standardize the egg turning frequency to 24 times.


Hautomakoneiden laatu
on kirjavaa ja laadukkaankin koneen asetukset kannattaa tarkistaa säännöllisesti luotettavilla ja kalibroiduilla mittareilla, p
erinteinen elohopea-/nestemittari on hyvä lämpötilan ja hiuskosteusmittari kosteuden tarkistamiseen. Erityisen tärkeää asetusten seuraaminen on halvempien mallien, eli ns. kiinankoneiden kanssa. Niissä saattaa koneen oma mittari näyttää oikeaa lukemaa, mutta todellisuudessa asteet ja prosentit voi olla ihan jotain muuta. Tai esimerkiksi tuuletin voi olla niin heikko, ettei se jaksa kierrättää lämmintä ilmaa koneen ympäri, jolloin laidoilla olevat munat saattavat olla parikin astetta viileämmässä kuin keskellä olevat. 


Haudotettaessa, varsinkin loppuvaiheessa, ollaan tekemisissä elävien ja tuntevien sikiöiden kanssa, ei siis ole yhdentekevää minkälaisilla taidoilla ja hilavitkuttimilla uutta elämää yritetään saada aikaiseksi.

Haudotusajan olosuhteilla on vaikutusta myös kanan myöhempään terveyteen, kirjoituksen lopussa tästä enemmän.

Häiriötilanteet eli esimerkiksi mahdollinen sähkökatko voi vaikuttaa kuoriutumisen onnistumiseen, mutta munien viileneminen useammaksikin tunniksi kesken haudonnan vaikuttaa yllättävän vähän, mikäli kone muun ajan on käynyt tasaisesti. Sähkökatkon ajaksi on perinteisesti neuvottu kietomaan kone vällyihin, jotta lämpö pysyisi mahdollisimman pitkään. Vahingollisempaa viilenevässä koneessa, missä ilmareiätkin on mahdollisesti peitetty, on kuitenkin kosteuden nousu ja mahdollinen hapenpuute. Suositeltavampaa on siis antaa munien viiletä, mutta pitää huolta, että kosteus ei nouse liiaksi, ennemmin vaikka raottamalla konetta. Vertaa vaikka kanan hairahtuminen väärään pesään muutamaksi tunniksi: munat viilenevät, mutta ympäristön kosteus ei nouse eikä sikiöiden hapensaanti esty.

Myös puhtaus on erittäin tärkeää eli kunnolla siivottu ja desinfioitu hautomakone sekä puhtaat ja desinfioidut siitosmunat. Virkon-S sopii desinfioimiseen, munia ei kuitenkaan pestä eikä hangata, ettei suojaava vahakerros kutikula vaurioidu.

Virkon-liuoksella sumutetut munat kuivumassa ennen koneeseen laittoa.



Kuoriutuminen on sottaista puuhaa, koneen perusteellinen siivoaminen ja desinfioiminen on tarpeen kuoriutumiserien välillä.


Eri lintulajeilla on eroa, esimerkiksi riikinkukko on herkempi kosteudelle/kosteuden vaihteluille kuin kana ja viiriäisillä suositaan kuivahaudontaa, eli koneeseen ei laiteta ollenkaan vettä.

Hanhien ja ylipäätään vesilintujen haudottamiseen on omat niksinsä ja niillä toimii (minun mielestäni) tyynenilmankoneet paremmin kuin tuuletinkoneet. 

Vesilinnuista esimerkiksi hanhilla voi lämmön pitää 38 asteessa tai vähän yli (koneesta riippuen) ja kosteuden 55%:ssa (max 60%), lockdowniin eli 3 vrk ennen kuoriutumista voi kosteuden nostaa 65%:iin ja ensimmäinen kuoriutuva poikanen nostaa sen 70%:iin ja ajoittain ylikin. Tässä vaiheessa täytyy tyynenilmankoneessa tarkistaa, että myös lämpö pysyy ylhäällä. Kosteus laskee lämpöä ja vice versa, eli viileys nostaa kosteutta. Tyynenilmankoneissa lämpö tulee ylhäältä eikä tuuletin kierrätä ilmaa, joten munien päältä mitattuna lämmön pitää olla vähän yli 39 astetta, jotta keskilämpö on riittävä. Munien riittävä kääntely varmistaa tasaisen lämmönjaon ja sikiön tasaisen kehittymisen.

Hanhia haudottaessa myös munien viilentäminen ja kostuttaminen ensimmäisen viikon jälkeen joka päivä lockdowniin asti on suositeltavaa kuoriutumistuloksen parantamiseksi. Alkuun viilennetään 10 minuuttia ja vähitellen pidennetään puoleen tuntiin. Munat on parempi nostaa ulos koneesta ja sumuttaa vaikka kennossa, sekä antaa pahimpien roiskeiden kuivua ennen takaisin koneeseen laittoa, mikä vähentää olosuhteiden heittelyä koneen sisällä. Kostuttamisella ja viilentämisellä matkitaan hanhiemon toimintaa, se jättää päivittäin pesän käydäkseen kastautumassa ja palaa rinnus märkänä munien päälle. Säännöllisen kostuttamisen sanotaan haurastuttavan paksua kuorta ja helpottavan poikasen kuoriutumista, jotkut kasvattajat laittavat veteen vähän sitruunahappoa tehostamaan vaikutusta. 
Joissain täysautomaattisissa koneissa on viilennystoiminto, mutta itse teen tämän mieluummin manuaalisesti.


Ensimmäisenä haudontavuorokautena munia ei käännetä, sen jälkeen vähintään 3 x pv lockdowniin asti, eli kääntö päällä päivät 2-27. Lockdownin alkaessa ei munia enää jäähdytellä, sumutella eikä liikutella. Munat laitetaan koneen tasaiselle kuoriutumisalustalle kyljelleen ja munien alle hyvä pito (esimerkiksi perinteinen mattojen alle laitettava pehmeä kuminen liukuesteverkko toimii...). Jalat voivat helposti vääntyä virheasentoihin, jollei vesilintujen lättätossut saa alustasta hyvää otetta. Sama koskee kyllä kaiken lajisia tipuja, liukas alusta sekä kuoriutumisessa että tipulootassa lisää jalkavikojen riskiä.




Ennen haudotusta:

Jalostusparven täytyy olla jalostukseen sopiva, ei pelkästään luonteeltaan ja ulkoisesti (puhdasrotuisten ja -väristen jalostuksessa), vaan myös kunnoltaan: terveys, ruokinta, vitamiinit, ynnä muut kohdillaan lisääntymistä varten. Mikäli emokanalla on esimerkiksi vitamiinien tai kivennäisten puutostiloja, ei munaankaan silloin siirry riittävästi rakennusaineita, vaan tipu voi kuoriutua valmiiksi sairaana tai viallisena.

Siitosmunien kerääminen ja säilyttäminen on myös oma hommansa, eli koneeseen kannattaa kerätä vain tasalaatuisia, rodulle tyypillisen kokoisia ja muotoisia, puhtaita munia. Munat kannattaa merkitä päivämäärällä, ja mikäli jalostusryhmiä on useita, myös ryhmän tunnuksella heti keräysvaiheessa, mikä minimoi munien sekaantumista.


Likaantuneet munat on parempi käyttää ravinnoksi, siitosmunia(kaan) ei saa pestä, jotta munaa mm. bakteereilta suojaava vahakerros ei tuhoudu. Siitosmunat säilytetään viileässä (optimi keskimäärin 15 astetta) ja mieluummin kosteassa kuin kuivassa. Munia käännellään pari kertaa vuorokaudessa esimerkiksi laittamalla kennon alle koroke, minkä avulla kennoa kallistetaan vuorosuuntiin.

Siitosmunien on myös oltava tuoreita, tutkimusten mukaan jo 7. säilytysvuorokauden jälkeen alkaa vähitellen sekä haudotusaika pidentyä että ns. itävyys heiketä eli sikiökuolleisuus lisääntyä sekä jo ennen haudontaa (solutason kuolleisuus) että haudonnan varhaisvaiheessa ja pidemmällä haudonnan aikana.

Mikäli siitosmunia lähetetään, täytyy ne pakata huolellisesti sekä kolhuja, litistymistä että tärinää vastaan. Pakkaustapoja on useita, esimerkiksi vaahtomuovi toimii hyvin. 



Silti, matkaa tehneiden munien onnistumisprosentti on yleensä huonompi kuin kotikoneessa haudotettujen. Jo pelkästään tärinä voi aiheuttaa mm. solurakenteen rikkoutumista. Tärinä ja kolhut voivat aiheuttaa ilmataskun repeämistä ja siirtymistä oikealta paikaltaan, eli munan sisäiset kalvot irtoavat toisistaan ja ilmatasku pääsee liikkumaan niiden sisällä. Myös keltuaisen oikealle paikalleen ankkuroivat valkuaissiteet voivat katketa. E.m. syyt vaikeuttavat tipun kehittymistä oikeassa asennossa ja sitä myöden sen kuoriutumista.

Vastaanottajan kannattaa läpivalaista munat ja tarkistaa miltä ilmatasku näyttää. Ilmataskun paikallaan pysymistä ja sikiön kiinnittymistä oikeaan paikkaan voi yrittää auttaa haudottamalla munat pystyasennossa (kärki alaspäin) ja aloittamalla kääntäminen vasta kolmannen vuorokauden jälkeen.

Haudotuksen aikana:

Mikäli käytössä on hyvälaatuinen ja täysin automaattinen kone, ei haudotuksen aikana ole paljoa muuta tehtävää kuin silloin tällöin tarkistella, että asetukset ovat oikein ja läpivalaista munat muutamaan kertaan. Puoliautomaatissa voi joutua esimerkiksi lisäämään vettä säännöllisin väliajoin ja tarkistelemaan, että kääntäjä hoitaa hommansa. Tai kääntämään munat itse.

Ensimmäisen läpivalaisun voi tehdä 5. haudontavuorokautena, tällöin on hedelmöittyneissä ja kehittymään lähteneissä munissa jo hyvin nähtävissä kuoren läpi ns. hämähäkki, eli sikiö ja siitä lähtevä verisuonisto. Keltuainen on myös jo hieman tummempi sekä muuttanut muotoaan "vyömäiseksi", eikä se ole enää ihan symmetrisesti munan sisällä. Läpivalaisu tehdään pimeässä huoneessa, jolloin valo loistaa hyvin munan läpi.

Haudottu hedelmöittymätön tai kehittymätön muna on ns. kirkas, valo suorastaan loistaa kuoren läpi, ja keltuainen on edelleen selkeä symmetrinen pallo keskellä munaa.

Hedelmöittyneen vs. hedelmöittymättömän munan eron näkee myös jo tuoreesta rikotusta munasta, hedelmöittyneessä munassa näkyy ns. bullseye, donitsimaiselta kaksoisrinkulalta näyttävä blastodermi. Hedelmöittymättömässä munassa näkyy vain valkoinen piste, itulevy.

Hedelmöittynyt brahmanmuna:


Kehittymätön muna ei läheskään aina ole yhtä kuin etteikö muna olisi hedelmöittynyt, vaan kehitys on voinut keskeytyä jo soluasteella ennen hautomakoneeseen laittoa. 

Hedelmöittymättömän versus kehittymättömän munan eroa ei pysty silmämääräisesti määrittelemään pelkästään sen perusteella, että keltuaisen päällä ei näy verisuonia. Hedelmöittynyt muna on elollinen yksikkö, se sisältää eläviä soluja, joista sopivissa olosuhteissa voi tulla elävä sikiö ja edelleen sopivissa haudontaolosuhteissa tipu. Hedelmöittynyt muna on myös herkkä eli epäsuotuisissa olosuhteissa se voi kuolla jo soluvaiheessa. Hyvin aikaiseen kehityksen keskeytymiseen vaikuttaa esimerkiksi:

  1. Munien säilytysajan pituus
    Jo viikon säilytyksen jälkeen alkaa vähitellen sekä haudotusaika pidentyä että ns. itävyys heiketä eli sikiökuolleisuus lisääntyä sekä jo ennen haudontaa (solutason kuolleisuus) että haudonnan varhaisvaiheessa ja pidemmällä haudonnan aikana. Vioittuneet sikiöt kehittyvät myös epätasaisesti, jolloin samassa haudontasatsissa voi olla hyvin epätahtiin kehittyneitä sikiöitä, ja niillä voi olla myös erilaisia kehityshäiriöitä.

  2. Munien säilytysajan lämpötila
    Lämpötilavaihtelut yli tai alle sopivien rajojen sekä säilytyksen että kuljetuksen aikana heikentävät kehittyvää solukkoa. Liian kylmässä eli lähellä nollaa solurakenne rikkoutuu ja kehitys päättyy siihen. Liian lämpimässä (yli 21 astetta) sikiö alkaa kehittymään, ja jos lämpötila vaihtelee paljon tai usein, sikiön kehittyminen alkaa ja keskeytyy useaan kertaan johtaen lopulta sikiön tuhoutumiseen.

  3. Bakteerien kasvu
    Liian lämpimässä säilytettäessä tai likaisissa munissa voivat haitalliset bakteerit alkaa lisääntymään kuoren päällä ja koska kuori on huokoinen, voi bakteereja päästä munan sisään.

  4. Kolhut ja tärinä
    Munien kuljettamisen tai säilyttämisen aikana tapahtuneet kolhut ja tärinä voivat vaurioittaa solurakennetta. Koskee erityisesti esimerkiksi postin kautta lähetettyjä munia.

Tutkimuksia aiheesta on useampia, tässä yksi:
Egg Storage and the Embryo    
by Fasenko G.M.
The Poultry Siten artikkeli aiheesta


Esimerkki läpivalaisusta: käsi taskulampun ympärille niin, että valo kohdistuu munaan ohuena säteenä. Mitä terävämpi valo ja mitä pimeämmässä läpivalaisun suorittaa, sitä helpommin hämähäkki erottuu.






Jotkin munat ovat vaikeampia kuin toiset, esimerkiksi huokoiset kuoret tai maransin tummanruskeat kuoret. Tässä vaaleanturkoosi kääpiöaraucanan muna, missä sikiö erottuu hyvin jo kolmantena haudontavuorokautena. 

Hedelmöittymättömät ja kehittymättömät munat poistetaan, ne voi vaikka syöttää koirille tai keittää takaisin kanoille. Itse en söisi, vaikka itämätön muna ei pilaannukaan herkästi. 

Munat kannattaa läpivalaista haudonnan kuluessa vielä pariin kertaan, esimerkiksi puolessa välissä ja ns. lockdownin alkaessa eli kolme päivää ennen kuoriutumista, ja poistaa mahdolliset keskenmenneet. Kehittymään alkanut, mutta kuollut sikiö alkaa pilaantumaan melko nopeasti ja muna voi pahimmillaan rikkoutua koneeseen. Keskenmenneen munan erottaa mm. verisuonista, ne voivat muodostaa renkaan (ns. ring of death) tai vetäytyä kasaan, eivätkä enää levittäydy hämähäkkimäisesti ympäri munaa. Sikiö ei myöskään enää liiku itsenäisesti, vaan se heiluu munan pyörityksen mukaisesti. 


Kuoriutuminen:


Erillinen kuoriutumiskone helpottaa urakkaa, siihen munat voi siirtää lockdownin alkaessa eli 2-3 päivää ennen kuoriutumista, jona aikana munia ei enää käännetä ja kosteutta voi hieman nostaa. Mm. Brujan ja Hekan tyynenilmankoneet toimivat tässäkin hyvin, sekä kosteuden ylläpidon takia että siksi, että tuntuu kuin tiput olisivat tyynenilmankoneissa rauhallisempia, kun tuuletin ei töhötä untuvia ojoon. Ja varsinkin siksi, että tyynenilmankoneet ovat tuhannesti helpompia ja nopeampia siivota kuin tuuletinkoneet. Koneen siivoaminen ja desinfioiminen jokaisen kuoriutumiserän välissä on tärkeää. Kostea untuvamömmö ja veri muodostavat loistavan kasvualustan bakteereille.

Tyynenilmankoneet ovat usein myös tilavampia, joten niihin saa mahtumaan sekä kuoriutumiskoreja että mittareita valvomaan sopivaa lämpöä ja kosteutta. Korien hyöty on sekä se, että voi erotella eri ryhmien tiput toisistaan, kunnes ehtii merkitsemään ne, ja se, että koreissa tiput eivät pääse mellastamaan ympäri koko konetta keilaten vielä kuoriutumassa olevia munia.


Koneen rakenteesta riippuu miten se valmistellaan lockdowniin, mutta esimerkiksi:
- kääntölaitteet tai -laidat poistetaan
- pohja laitetaan tasaiseksi
- tai koko kone laitetaan tasaiselle alustalle
- munat asetellaan pitävälle alustalle kyljelleen, alustan pitoa voi parantaa kumisella liukuesteverkolla 
- ilmanvaihtoa lisätään
- tarvittaessa lisätään kosteutta
- tarkistetaan että lämpötila pysyy oikeana ilmanvaihdon ja kosteuden lisäämisen jälkeen

Kuoriutumisen valmistumista odotellessa maltti on valttia... tiput piippailevat ja rapisevat munissaan jo vuorokautta paria ennen kuoriutumistaan, jotkin hätähousut tekevät reiänkin jo vuorokautta ennen H-hetkeä. Mitä malttavaisempana pysyy ja antaa tipujen kuoriutua omassa rauhassaan, sitä parempaa tulosta yleensä tulee. Kun konetta ei auo kesken kuoriutumisen, pysyy kosteus ja lämpö sopivana. Erityisesti tuuletinkoneen aukaiseminen pöhäyttää helposti kosteuden ulos ja riskinä on kuoriutumassa olevan munan kalvojen kuivuminen sekä tipun jumittaminen kalvoihin.

Kuoriutuminen on tipun elinvoimaisuuden osoitus, auttaminen ja ulos kuoriminen ei saa koskaan olla normi.

Joskus kuitenkin joutuu auttamaan, kuoriutuminen voi epäonnistua myös "tipusta riippumattomista syistä", esimerkkinä postimunat tai koneen toimintahäiriöt. Silloinkin kannattaa kriittisesti pohtia missä meni vikaan  -  onko kone riittävän laadukas, olivatko haudonnan asetukset oikein, jne. Ja myös kriittisesti pohtia onko autettu tipu jalostusmateriaalia tulevaisuudessa, jotta parvi pysyy elinvoimaisena ja lisääntymiskykyisenä.

On hyvä varautua myös siihen, että tällaisen tipun ei ollut tarkoituskaan kuoriutua, se voi olla viallinen/vammainen jo kuoriutuessaan, jolloin se täytyy lopettaa,  tai se voi kuolla muutaman päivän sisään. Kovin pitkään ei heikkoja tipuja kannata tekohengittää, se on usein merkki jostain heikkoudesta, mikä saattaa ikävästi yllättää jossain myöhemmässä vaiheessa.

Jos päätyy auttamaan, se täytyy tehdä varovasti ja vähän kerrallaan. Liian nopeasti tehtynä on riskinä esimerkiksi se, että kalvojen verenkierto ei ole vielä loppunut ja tipu kuolee verenhukkaan. Tai ruskuaispussi ei ole vetäytynyt, mikä usein myös johtaa tipun kuolemaan. Navan kautta pääsee myös helposti bakteereja tipun vatsan sisään, mistä seuraa vatsakalvontulehdus ja sekin merkitsee tipun kuolemaa muutaman päivän kuluessa.

Haudonnan epävakaista olosuhteista kertoo myös mm. mahdolliset tasapainohäiriöt, jalkaongelmat: peroosi ja ns. splay leg eli jalkojen harottaminen sekä kippurat varpaat. Jalkaongelmat pystyy yleensä korjaamaan, kun teippaa tai sitoo ajoissa, paitsi peroosi eli kinnerjänteen luiskahdus paikaltaan ei lähes koskaan parane. Tipun jalkavian syy onkin tarpeen selvittää ennen teippausta tai sitomista, jotta ei lisää tai pitkitä tipun kärsimystä.

Näissäkin tilanteissa täytyy tarkistaa koneen toiminta, mutta kaikkea ei pysty kuitenkaan kontrolloimaan. Esimerkiksi kesähelteillä voi huoneilman kosteus nousta niin korkeaksi, että hautomakone ei pysty pitämään koneen sisäistä kosteutta paljoa alempana. Silloin voi käydä kuin riikinkukkotipulle kuvassa, eli kuoriutuu varpaat kippurassa. Töppöset auttoivat ja parissa päivässä varpaat olivat suorat.


Kaikki ongelmat eivät kuitenkaan johdu koneesta tai haudottajasta tai olosuhteista, vaan joskus kuoriutuu kehitysvammaisia tai ns. non-starter tipuja, jotka eivät ala syömään tai muuten kehittymään normaalisti. Ne hiipuvat yleensä muutamassa päivässä. Runsas piippaaminen kertoo yleensä jostain ongelmasta, normaalisti kehittyvä tipu ei ole erityisen äänekäs. Paitsi kun tarjoillaan keltuaismurskaa...

Valtaosa tipuista on kuitenkin terveitä ja reippaita, kuoriuduttuaan ne kuivuvat muutamassa tunnissa pörröisiksi palloiksi. Pian ne alkavat myös nousta jaloilleen ja touhukkaina etsiä ruokaa.

Tiput voi siirtää tipulaan lämpölampun tai -levyn alle sitä mukaa, kun ne ovat kunnolla kuivuneet, tai ne voivat olla hautomakoneessa odottelemassa kaikkien tipujen kuoriutumista. Jos konetta aukoo kesken kuoriutumisen, on riskinä kosteuden haihtuminen ja loppujen tipujen kuoriutumisen vaikeutuminen. Toisaalta, jo kuoriutuneet tiput saattavat mellastaa koneessa niin, että se haittaa loppujen tipujen kuoriutumista. 

Ruskuaispussissa riittää tipuille ravintoa yli vuorokaudeksi, eli hautomakoneeseen ei laiteta vettä eikä ruokaa tarjolle, mutta kun tiput siirtyvät tipulaan on ruoka ja juoma hyvä olla tarjolla heti. Alkuun voi laittaa pienen määrän tipurehua vaikka talouspaperin päälle, tasaisella vaalealla pinnalla erottuvat muruset houkuttelevat nokkimaan. Sitten, kun tiput syövät jo reippaasti, voi tarjoilla keltuaismurskaa. Sitä ei kannata laittaa tarjolle liian aikaisin, voi ehtiä pilaantumaan, ennen kuin tiput innostuvat syömään.



Kuoriutumisen valmistuttua on ohjelmassa hautomakoneen perusteellinen siivous ja desinfiointi seuraavaa kertaa varten  -  untuvapölyn ronkkiminen tuuletinkoneen uumenista on rattoisaa puuhaa. 😄


TIPUJEN HOITO

Kuoriuduttuaan ja kuivuttuaan kanatipu on suht valmis paketti, ts. kanojen ja muun siipikarjan tai lemmikkinä pidettävien ns. pesäjättöisten lintulajien poikasten hoito ei ole vaikeaa, ne oppivat esimerkiksi syömään ja juomaan itsenäisesti pian kuoriutumisen jälkeen. Niihin on koodattu valmiiksi kaikki aikuisena tarvittavat taidot, niille ei tarvitse opettaa ravinnonhankintaa, soransyöntiä ruuansulatukseen, hiekkakylvyssä pyörimistä, höyhenpeitteen sukimista, lisääntymistä tai mitään muutakaan.

Kolme merkityksellisintä asiaa pikkutipujen hoidossa on sopiva ravinto, lämpö ja puhtaus.


Ravinto:

Kanatipulle parhaiten soveltuvaa ja turvallisinta ravintoa ensimmäisten viikkojen ja kuukausien ajaksi on niille vartavasten suunnitellut rehut: poikasrehu 6 ikäviikkoon ja sen jälkeen kasvatusrehu munintaikään asti. Niihin on lisätty tarvittavia vitamiineja, hivenaineita sekä kivennäisiä ja niiden koostumus on siipikarjan ruuansulatukselle sopivaa.

Ravinnolla ei ole pelkästään merkitystä tipun hyvinvoinnille vaan sillä rakennetaan myös tulevaisuuden muniva ja/tai lisääntyvä terve aikuinen kana ja kukko.

Ensimmäisinä päivinä on hyvä antaa keitettyä ja murskattua keltuaista, pari kertaa päivässä, sitä ei kannata jättää tarjolle koko päiväksi herkän pilaantumisen takia. Keltuaisen päälle voi ripotella Tehobaktia tai muuta vastaavaa vatsan toimintaa tukevaa lisäravinnetta.

Vapaasti tarjolle siis poikasrehua, poikaskalkkia ja raikasta vettä, mikä höystetään monivitamiiniliuoksella ensimmäiset pari viikkoa, esimerkiksi Xylitol-Monivimin on siipikarjallekin tarkoitettu monipuolinen vitamiini- ja hivenainevalmiste. 



Tipuilla voi ilmetä vitamiinien ja hivenaineiden puutoksia jo heti niiden kuoriuduttua, jos esimerkiksi emoparven vitamiinien saanti ei ole ollut kunnossa tai jos kuoriutuessa tipun ruskuaispussi ei ole kokonaan vetäytynyt. Ruskuaispussi on tipun ravinnetankki ja jos se ei imeydy tipun sisälle, jää osa ravinteista saamatta. Esimerkiksi torticollis eli kieroniskaisuus on tipujen tyypillinen vaiva ja yleisimmin se johtuu E-vitamiinin ja seleenin puutoksista. Myös erilaiset neurologiset vaivat voivat johtua B-vitamiinien puutoksista.

Yksinkertainen ja lajinmukainen ravinto on hyvästä, monipuolisuus/vaihtelevuus välttämättä ei, koska se voi altistaa ripulille ja pikkutipuilla ripuli on helposti kohtalokas. Kaurahiutaleet, puurot ja vastaavat eivät ole ravintoarvoltaan kovin hyviä, lähinnä ne ovat turhaa vatsantäytettä. Ts. vaihtelevan ruokinnan ja herkkujen aika on vasta myöhemmin, pikkutipuille sopii paremmin tylsä, mutta turvallinen ruoka. 

Ruoka- ja vesiastiat on hyvä olla sellaisia, että tiput ylettävät helposti syömään ja juomaan, mutta ei ole riskiä jäädä ansaan tai hukkua/kastua. 

Parin viikon ikäisestä voi laittaa tarjolle hiekkaa kivipiiran toimintaa varten ja poikasajan jälkeen, eli muutaman viikon ikäisestä, voi alkaa antamaan rehun lisäksi siemensekoituksia ja jyviä, ym. Ja myöhemmin myös tietty niitä herkkuja, kanoille on helppo opettaa herkkujen avulla käsittelyä sekä monenlaisia temppujakin. 😃

Lämpö:

Kanan ruumiinlämpö on noin 41 astetta ja emon kanssa kulkevat tiput viihtyvät ensimmäiset vuorokautensa hyvin paljon emon alla, höyhenpeitteen suojassa, tehden lyhyitä retkiä syömään ja juomaan. Konehaudotut tiput tarvitsevat ensimmäiset vuorokautensa noin 38 asteen lämpöä siten, että niillä on mahdollisuus päästä myös viileämmille alueille. Tipulaksi sopii hyvin esimerkiksi iso muovilaatikko, missä lämmönlähteen voi sijoittaa toiseen päähän ja ruoka- sekä vesiastiat toiseen päähän viileämpään. Kannen voi tehdä verkosta, jotta ilma kiertää eikä laatikossa tule liian kuuma.

Lämmitystä vähennetään vähitellen, mutta kaikkiaan tiput tarvitsevat lisälämpöä 6 ikäviikkoon asti, riippuen mm. ympäristön lämpötilasta ja sulkautumisnopeudesta. Liian vähäinen lämpö ja veto aiheuttavat helposti tipun kylmettymisen, mikä hidastaa kasvua ja huonontaa vastustuskykyä altistaen ripulille sekä taudeille. 



Lämmönlähteenä on perinteisesti käytetty hehkulamppuja/lämpölamppuja, nykyisin on myös lämpölevyjä  -  monesti tiput ovat tyytyväisempiä hämärässä lämpimän levyn alla. Lämpölevyn kanssa ne saavat myös luonnollisen vuorokausirytmin, eli yöllä on pimeää. Sama toimii tietysti myös keraamisen lämpölampun kanssa, mutta lämpölevy on paloturvallisempi.



Puhtaus:

Kuivikkeena voi käyttää mm. hamppua, kutteria ja vastaavia. Riittävän paksu kerros, jotta alustalla on hyvä pito, mikä vähentää jalkojen virheasentojen riskiä - erityisesti painavilla roduilla ja lajeilla. Tiput tykkäävät ottaa hiekkakylpyjä heti parin päivän ikäisestä lähtien, tästä(kin) syystä kuivikkeet ovat parempia kuin esimerkiksi sanomalehti tai pyyhe. Kuiviketta käyttäessä kakat myös kuivuvat kuivikkeen sekaan, eivätkä tiput kävele siinä paljaassa itsessään. 

Lämpölevyn alle voi laittaa esimerkiksi heinää "pesäksi" ja herkemmillä lajeilla, kuten riikinkukoilla, voi laittaa heinäkerroksen koko laatikon alalle muutamaksi ensimmäiseksi päiväksi.

Tipujen alustasta  -  kuivikkeilla ei ole merkitystä pelkästään puhtauden kannalta, vaan sillä on vaikutusta myös siihen kuinka virikkeellisenä tipu elinympäristönsä kokee. Esimerkiksi höyhenten nyppiminen, mikä on tuotantopuolella merkittävä ongelma, on käytöshäiriö ja vain harvoin liittyy ravintoaineiden puutteisiin. Nyppiminen johtuu pääsääntöisesti ruuanhankintaan liittyvien käytösmallien vajavaisuudesta, koska tehokanoilla ei ole mahdollisuutta toteuttaa kaikkia eri vaiheita (kuten kuopsuttelua) täysimääräisesti, jolloin turhautuminen puretaan sijaiskäytöksenä nyppimiseen. Sopiva kuivike jo untuvikkona opettaa ja tyydyttää ravinnonhankintaan liittyviä käytösmalleja, pienijakoinen kuivike innostaa kuopsuttelemaan, etsimään sattumia ja kuluttamaan aikaa  ->   luomaan hyvinvointia luontaista käytöstä mukaillen.

Talouspaperin päälle on ripoteltu rehua, tiput alkavat nopeasti nokkimaan muruja tasaiselta vaalealta alustalta. Kuopsuteltavaa hamppurouhetta kuivikkeena. Pieni juoma-automaatti on turvallinen, ei hukkumisen tai kastumisen vaaraa, ja vesi on keltaista, koska siihen on lisätty vitamiiniliuosta.

Kuivikkeiden vaihtotiheys riippuu mm. tipujen määrästä, koosta ja lajista. Pikkupoikasaikana yleinen puhtaus ja kuivikkeiden kuivana pysyminen on kuitenkin erityisen tärkeää. 

Kosteassa ja likaisessa alustassa muhii bakteerien lisäksi myös kokkeja, e-coli ja kokkidioosi ovatkin yleisimmät tipujen sairastuttajat ja ne johtavat myös usein kuolemaan. Pahassa tartunnassa voi tipuja kuolla useita, jopa koko tipue. Pieni määrä kokkideja linnulla on yleensä oireeton tartunta, mutta varsinainen kokkidioosi vaurioittaa suolen limakalvoa, aiheuttaa ripulia, verta ulosteeseen, kuivumista ja anemiaa. Heikentynyt ravintoaineiden hyväksikäyttö aiheuttaa laihtumista ja kasvun hidastumista sekä puutteita vastustuskyvyssä, ts. kokkidioosi altistaa siten myös muiden tautien puhkeamiselle.  Akuutista kokkidioosista parantuneelle kanalle voi jäädä elinikäinen suolistosairaus, ripuli, ja se voi myös olla syynä kanan munimattomuuteen.

Pikkutipulan ja tarvikkeiden desinfiointi tipueiden välillä on suositeltavaa, mutta vähän vanhempien tipujen täytyy myös altistua erilaisille bakteereille, jotta niille kehittyy normaali vastustuskyky. Ts. siivoamisen ja varsinkin desinfioimisen kanssa ei kannata myöskään liioitella, ettei tee karhunpalvelusta parvensa elinvoimalle.



Tipujen kasvu on mielenkiintoista seurattavaa ja usein konehaudotuista tipuista saa helposti kesyjä. Nuorison sulauttaminen aikuisten parveen on oma projektinsa, joskus sekin vaatii hyvää suunnittelua, aikaa ja malttia. Joissain parvissa ne kyllä solahtavat aikuisten sekaan lähes huomaamatta ja pian on kasvanut uusi muniva sukupolvi omassa kotikanalassa. 




AIHEESEEN LIITTYVIÄ UUSIA TUTKIMUKSIA

Mielenkiintoisia uusia tutkimuksia haudotuksen olosuhteiden pitkäaikaisvaikutuksista kanan hyvinvointiin.

100°F is where the magic happens in the hatchery

Tämän tutkimuksen aiheena on haudontalämpötilan vaikutus kanan (tässä tapauksessa broilerin) vastustus- ja taudinsietokykyyn sekä taudeista paranemiseen.

Samalla tutkittiin myös kuoriutumisen jälkeisen ruokinnan aloituksen vaikutusta, eli heti ruokaa tarjolle vs. viivästetty ruokinnan aloitus. Heti kuoriutumisen jälkeen aloitetulla ruokinnalla on suotuisa vaikutus vs. se, mitä meilläkin joskus edelleen ohjeistetaan, eli että tiput pärjäävät ilman ruokaa parikin vuorokautta kuoriutumisen jälkeen. Saattaa ne pärjätä, mutta se aiheuttaa stressiä (korkeammat kortikosteronitasot) ja sitä myöden vaikuttaa mm. vastustuskykyyn.

Mutta tasaisella (ja oikealla eli 37,78 astetta) haudotuslämpötilalla on kuitenkin suurin merkitys, eli kannattaa satsata luotettavaan haudontakoneeseen, missä olosuhteet pysyy vakaana.

Haudotuksen aikana vaihtuvalla lämpötilalla on negatiivinen vaikutus kanan kykyyn vastustaa ja sietää tulehdussairauksia sekä parantua niistä. Tutkitut sairaudet olivat kolibasilloosi ja kuolioinen suolistotulehdus (esim. kokkidioosin aiheuttama).

Epävakaat haudontaolosuhteet eivät siis pelkästään heikennä sikiön kehitystä ja untuvikon hyvinvointia, vaan niillä on kauaskantoisempia negatiivisia vaikutuksia kanan terveyteen. Olisi mielenkiintoista tietää esimerkiksi mahdollisesta vaikutuksesta marekin puhkeamiseen. Marekin aiheuttava herpesvirus on lähes kaikilla harrastuskanoilla, mutta kaikille kanoille tauti ei kuitenkaan puhkea. Taudin puhkeamiseen vaikuttaa muiden tekijöiden lisäksi myös kanan vastustuskyky.

"Most significantly, Wijnen reaffirmed the importance of maintaining eggshell temperature at a 100°F (37.78°C) throughout incubation."

“It’s intriguing that relatively small deviations in eggshell temperature during incubation (2°F) can have a tremendous impact on later life disease resilience. The most important takeaway for hatcheries is that it is imperative to maintain the currently targeted 100°F (37.78°C) eggshell temperature from start to finish. It is essential for the success of broilers. A constant 100°F (37.78°C) eggshell temperature: that’s where the magic happens.”


Linkissä lisää:
100°F (37,78°C) is where the magic happens in the hatchery


Effect of incubation conditions on broiler lameness

Toinen tutkimus missä selvitettiin haudontaolosuhteiden vaikutusta kanan myöhempään terveyteen, tässä tapauksessa broilerien jalkaongelmiin.

Broilereilla jalkaongelmat korostuu ja siksi niitä paljon tutkitaan, mutta voi niistä jotain johtopäätöksiä vetää harrastajienkin haudotuksiin, kun keväisin paljon kysellään esimerkiksi tipun jalkojen harittamisesta, tipun jalkeille pääsystä, koukkuvarpaista, ym. Ja esimerkiksi nopeakasvuisilla jättiroduilla (brahma, orppi, jätticochin) on myös jalkaongelmia, vaikka ei nyt ihan samassa suhteessa kuin broilereilla.

Ja esimerkiksi peroosi vaivaa yhtälailla myös pienempiä rotuja ja myös muita lajeja kuin kanaa.

"Importance of incubator environment

Incubator environment is particularly important because it affects broiler organs for over half of its life (58%), considering 21 days incubation and 36 days rearing. Under commercial conditions, if the incubator temperature, humidity and ventilation conditions are not optimal, embryos encounter stress and the subsequent leg strength in broilers is negatively affected.

**For example, spraddle leg in broilers is associated with high humidity during incubation.**

The optimum temperature for embryo development throughout incubation is 37.8°C and a lower or higher temperature may influence the quality of hatchlings and embryonic bone development. Effects of incubation temperature on embryonic bone development and later life leg health may be related to bone mineralisation speed during incubation."

Linkissä lisää:
Effect of incubation conditions on broiler lameness


*  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *

©  Kirsi Mäki  ©

torstai 4. marraskuuta 2021

KANAGENETIIKAN ALKEITA

 


HARRASTUSPOHJALTA SUKELLUS KANAGENETIIKAN ALKEISIIN

Lähteinä on käytetty sekä kirjallisuutta että netistä löytyviä sivustoja ja myös sellaisia FB:n keskusteluryhmiä, joissa on mukana osaavia pitkänlinjan harrastajia ja aihetta opiskelleita.

Tietoa hakiessa on hyvä ristiinvarmistaa, että tieto on jotakuinkin ajanmukaista, vaikka kanoihinkin liittyvä periytymistiede tietenkin päivittyy jatkuvasti. Myös on hyvä varmistaa, että tekstien kirjoittajat tai FB-ryhmissä keskustelijat tietävät mistä puhuvat, ts. lähteisiin kannattaa suhtautua kriittisesti   -   kuten myös tähän kirjoitukseen.

Joissain kohdissa olen hieman oikonut esittääkseni asiat selkeämmin, esimerkkinä vaikkapa "mustan geeni". Mustalle ei ole omaa erityistä geeniä, vaan se näkyy ilmiasussa eri geenien vaikutuksesta ja eri roduilla siihen on voitu päätyä erilaisten vaikuttavien geenien ja vahvistajien sekä modifikaattoreiden kautta. BBS-kaaviossa esimerkiksi bl ei ole yhtä kuin musta, vaikka näin yleisesti ajatellaan, vaan Bl on sininen ja bl tarkoittaa, että ei ole sinistä, ts. se ilmaisee sinisen värin/geenin puuttumista.

Kanojen värien ja muiden ominaisuuksien periytymisestä löytyy tietoa vain englanniksi tai muilla kielillä, mutta olen kirjoittanut nämä tekstit suomeksi oppiakseni itse aiheesta enemmän. Keskityn perusasioihin, tyypillisimpiin väreihin, kuvioihin ja muihin ominaisuuksiin, erikoisuudet saa odottaa. Korjaan virheitä ja lisään asioita sitä mukaa, kun tietoni karttuvat. Eli hitaasti. 😃



1)     GENETIIKAN PERUSTEITA

PERIYTYMISEN LAIT ovat alati kehittyviä, sekä tutkimuksen tuoman uuden tiedon että mahdollisten uusien mutaatioiden kautta.

PERIYTYMINEN ei ole suoraa matematiikkaa, vaan todennäköisyyksiä/mahdollisuuksia, eli se tarkoittaa yhden jälkeläisen mahdollisuutta periä vanhemmiltaan jokin ominaisuus.

Tapana on sanoa, että esimerkiksi mustan ja sinisen värin periytymiskaavan mukaan 50% tipueesta on mustia ja 50% tipueesta on sinisiä. Tosiasiassa jokaisella tipulla on 50%:n mahdollisuus olla joko musta tai sininen, eli niillä on 50%:n mahdollisuus periä mustalta vanhemmalta perityn mustan geenin lisäksi joko sinisen tai mustan geeni siniseltä vanhemmalta.

PROSENTUAALISET TODENNÄKÖISYYDET perustuvat isoihin otantoihin, ts. vaikka e.m. esimerkin perusteella musta ja sininen periytyvät 50%:n mahdollisuudella, voi pienessä 10 tipun poikueessa olla vaikka 8 mustaa ja 2 sinistä tipua.

KROMOSOMIT sisältävät perimän ja ne jakautuvat autosomeihin ja sukupuolikromosomeihin. Linnuilla sukupuolikromosomit ovat Z ja W, kukolla Z ja Z ja kanalla Z ja W. Ne ovat siis toisinpäin kuin nisäkkäillä (uros XY ja naaras XX) ja linnuilla naaras määrittää sukupuolen. W-kromosomi on pieni ja ”mitätön”, se ei sisällä esimerkiksi tietoa väreistä.

LOKUS on geenin "osoite" eli sijaintipaikka kromosomissa ja kutakin kromosomia on yksilön soluissa yleensä kaksi kappaletta. Samaan ominaisuuteen vaikuttavat geenit sijaitsevat lajin kaikilla yksilöillä samassa kromosomiparissa sen tietyissä lokuksissa.

GEENIT eli perintötekijät, yksittäisessä kromosomissa on satoja/tuhansia geenejä. Jos geenit sijaitsevat aivan vierekkäin samassa kromosomissa, ne todennäköisesti periytyvät yhdessä.
LINKAGE eli kytkeytyminen. Kaikki samassa kromosomissa sijaitsevat geenit ovat toisiinsa kytkeytyneitä, ne muodostavat kytkentäryhmän.
CROSSING OVER eli tekijäinvaihdunta. Mitä kauempana kytkeytyneet geenit sijaitsevat kromosomissa toisistaan, sitä todennäköisemmin niiden välillä tapahtuu tekijäinvaihduntaa.

ALLEELIT eli geenimuodot eli vastingeenit ovat saman geenin vaihtoehtoisia ilmentymiä, joilla on kromosomissa sama paikka. Ts. ne ovat tietyn lokuksen erilaisia geenivaihtoehtoja, joita voi populaatiossa olla useita, mutta kullakin yksilöllä vain kaksi = geenipari (yksi kummassakin vastinkromosomissa, toinen kukolta ja toinen kanalta). 

Geenipareja on siis kaksi, paitsi kanan sukukromosomeissa periytyvissä geeneissä = sukupuolisidonnainen periytyminen. Kun geeni periytyy muissa kuin sukupuolikromosomeissa = autosomaali/ei sukupuolisidonnainen periytyminen.

Geeniparit voivat olla joko samanlaiset (samaperintäisyys) tai erilaiset (eriperintäisyys).

Luonnossa tavanomaisesti esiintyvää geenimuotoa kutsutaan villialleeliksi ja muita geenimuotoja mutanttialleeleiksi. Geenimuodot erotellaan usein kauttamerkillä ja villimuodossa, eli punaisessa viidakkokanassa, esiintyviä muotoja merkitään kirjaimen lisäksi + -merkillä, esim. S/s+. Iso S merkitsee kullan suhteen vallitsevaa hopeaa, jota ei ole viidakkokanassa. Pieni s+ merkitsee hopean suhteen väistyvää kultaa/punaista ja sitä on viidakkokanassa.

GENOTYYPPI/FENOTYYPPI eli perimä versus ilmiasu.
Genotyyppi = perimä, yksilön perimien kaikkien geenien kokonaisuus.
Fenotyyppi = ilmiasu, yksilön kaikkien havaittavissa olevien ominaisuuksien kokonaisuus.

HOMOTSYGOOTTI/HETEROTSYGOOTTI/HEMITSYGOOTTI
Homotsygootti = samaperintäinen, kaksi samaa kopiota/geenimuotoa samasta geenistä.
Heterotsygootti = eriperintäinen, kaksi eri kopiota/geenimuotoa samasta geenistä.
Hemitsygootti = yksialleelinen, vain yksi kopio/geenimuoto geenistä.

Vastinkromosomeissa samassa lokuksessa sijaitsevat geenimuodot muodostavat alleeliparin.
Ominaisuus on samaperintäinen, jos sen molemmissa vastinkromosomeissa on geenistä sama geenimuoto, tai eriperintäinen, jos geenimuodot ovat erilaiset.

Eriperintäisen parin toinen geenimuoto voi olla vallitseva, toinen väistyvä.

Väistyvän ominaisuuden näkyminen ilmiasussa on mahdollista vain samaperintäisenä.

Letaali eli tappava geenimuoto voi olla olemassa eriperintäisenä, vaikka samaperintäisenä se johtaa yksilön kuolemaan (esimerkiksi araucanan korvatupsut).

Vain kana voi olla hemitsygootti eli yksialleelinen, ts. kanalla voi olla jostain tietystä värigeenistä vain yksi muoto, jonka se periyttää sukupuolikromosomissa Z vain kukkojälkeläiselleen (esimerkiksi raitageeni B).
Kukolla on aina kaksi geenimuotoa ja kukko perii värinsä sekä isältään että emoltaan Z-kromosomissa, kun taas sukupuolisidonnaisessa periytymistavassa kana perii tämän sukupuolisidonnaisen värigeenin vain isältään niin ikään Z-kromosomissa.

VALLITSEVA/ VÄISTYVÄ/EPÄTÄYDELLISEN VALLITSEVA/YHTEISVALLITSEVA
Saman lokuksen sisällä periytyvät ominaisuudet voivat olla joko vallitsevia/dominoivia tai väistyviä/resessiivisiä, vallitseva geenimuoto merkitään isolla kirjaimella ja väistyvä geenimuoto pienellä.

Lokus, joka peittää toisen alleen, on epistaattinen peittyvän lokuksen suhteen, lokusten välillä ei ole vallitsevuutta.

Vaikka yksilöllä on kaksi geenimuotoa samasta geenistä, jo yksi vallitseva geenimuoto riittää siihen, että ominaisuus näkyy yksilön ilmiasussa. Väistyvä ominaisuus näkyy yksilön ilmiasussa vain, mikäli ominaisuuden aiheuttava geenimuoto on periytynyt yksilölle samaperintäisenä.

Geenimuodot voivat olla myös epätäydellisesti vallitsevia tai yhteisvallitsevia, jolloin molempien geenimuotojen ominaisuudet ilmenevät yksilön ilmiasussa.

Epätäydellisen vallitseva geenimuoto ei peitä väistyvää geenimuotoa kokonaan, vaan eriperintäisenä nämä geenimuodot sekoittuvat toisiinsa muodostaen kokonaan erilaisen ilmiasun.
Esimerkiksi musta, sininen ja splash: sininen väri periytyy epätäydellisen vallitsevasti eli sininen näkyy ilmiasussa vain eriperintäisessä muodossa Bl/bl. Se on samaperintäisen väistyvän muodon eli mustan bl/bl ja samaperintäisen vallitsevan muodon eli splashin Bl/Bl välimuoto.
Myös sukupuolisidonnaisesti periytyvä hopea S on epätäydellisesti vallitseva, eriperintäisessä muodossa S/s+ kukolla näkyy hopean seassa kultaa. Samaperintäinen väistyvä s+/s+ on puhdas kulta ja samaperintäinen vallitseva S/S on puhdas hopea.

Yhteisvallitsevat geenimuodot ovat yhtä vallitsevia, kumpikaan ei dominoi toista, ja molemmat geenimuodot näkyvät ilmiasussa, mutta ne eivät sekoitu vaan näkyvät eri alueilla tai esimerkiksi yksittäisissä vierekkäisissä höyhenissä ilmiasussa.

MONOGEENINEN/POLYGEENINEN
Yhden geenin vaikutus ilmiasuun vs. usean eri geenin vaikutus ilmiasuun.
Kaikkia ominaisuuksia ei määritä vain yksi geenipari, vaan esimerkiksi ruskeaa munanväriä määrittää ainakin 13 eri geeniä ja tästä johtuen ruskeaa on kymmeniä eri sävyjä. Useilla roduilla, tai rotujen sisällä esimerkiksi värilinjoilla, on tyypillinen ruskean sävy, ääriesimerkkinä vaikkapa maransin syvä tummanruskea.

EPISTAASI on eri lokuksissa sijaitsevien geenien vuorovaikutusta, jolloin samaan ominaisuuteen vaikuttaa kaksi eri geenitekijää, ja toisen geenin vaikutus peittää ilmiasussa toisen geenin vaikutuksen.
Ilmiasun ensisijaisesti määräävän geeni on epistaattinen toisen suhteen.
Epistaasin vuoksi peittyvät ominaisuudet ovat epistaasissa.
Esimerkiksi musta (E) ja molemmat valkoiset periytyvät kaikki eri lokuksissa ja sekä vallitseva valkoinen (I) että väistyvä valkoinen (c) ovat epistaattisia mustan suhteen, eli ne peittävät mustan alleen. 

MODIFIKAATTORIT muokkaavat, vahvistavat, laimentavat geenien vaikutusta.
Esimerkiksi harjan siloisuus vs. röpöliäisyys tai piikkien lukumäärä on modifikaattorien vaikutusta.

AUTOSEXING
Tietyillä roduilla erottaa värin/kuvioinnin perusteella sukupuolet jo untuvikkona, esimerkiksi cream legbar.

SEXLINK
Tiettyjen puhdasrotuisten/-väristen vanhempien sukupuolisidonnaisesti periytyvien väriyhdistelmien risteytyksistä erottaa sukupuolet jo untuvikkoina.

SUKUPUOLIDIMORFISMI
Saman lajin eri sukupuolten ilmiasussa näkyvät erot.
Vaikka kukon ja kanan eri värien ja kuvioiden takana on samat geeniyhdistelmät, on niiden ilmiasu aivan erilainen sukupuolidimorfismistä johtuen. Kukolla ja kanalla näkyy mm. harjan ja helttojen erojen lisäksi eroa myös höyhenpuvun värissä ja kuvioinnissa (sukupuolidikromatismi) sekä höyhenpuvun rakenteessa (häkilä, satula/tyyny, pyrstö).

Joillakin roduilla, esimerkiksi sebrightilla, on kukon ja kanan höyhenpuku täysin samanlainen, puhutaan ns. henny-feathering roduista. Tämän taustalla on sekä autosomaali vallitsevasti periytyvä geeni Hf että höyhenpuvun kehitysvaiheen hormonaalinen toiminta.



2)     HÖYHENPEITTEEN PERUSVÄRIT EUMELANIINI JA FEOMELANIINI

PUNAINEN VIIDAKKOKANA

Kaiken lähtökohta on kesykanan esi-isä punainen viidakkokana. Sen värit ja kuviointi/värien sijoittelu höyhenpuvussa, ihon väri, harjan muoto, sulattomat jalat, ynnä muut ominaisuudet muodostavat perustan, mille kesykanan monimuotoisuus eri mutaatioiden kautta rakentuu. Värit eivät ole irrallisia ominaisuuksia, mitkä ilmestyvät jostain ja korvaavat kaikki muut värit, vaan geenit rakentavat lokuksen mukaisessa vallitsevuusjärjestyksessä ja eri lokuksissa sijaitsevien geenien vuorovaikutussuhteessa värejä ja kuvioita "kerroksittain" kanan ilmiasuun.

Kesykanan pääasiallinen alkuperä on siis punainen viidakkokana, jonka villityypin värit ja kuviointi muodostuvat melaniinin kahdesta päätypistä: mustaa tuottavasta eumelaniinista ja punaista tuottavasta feomelaniinista. Musta ja punainen näkyvät ilmiasussa eri alueilla, muodostaen kukolle ns. duckwing-kuvioinnin. Kanan väri muodostuu eri sävyisistä ruskeista (eumelaniini + feomelaniini), sekä mustasta pilkutuksesta (eumelaniini), tehden sille viidakossa pesimiseen sopivan maastovärin. 

Linkissä punaisen viidakkokanan kuvia: Red junglefowl 

Villityypin väriset kääpiöaraucanat - kukko ja kana, jotka tosin ovat voimakkaan sävyisiä muiden geenien vaikutuksesta, mutta muuten perusväriset duckwing eli BBR/black breasted red eli e+.

Muuten samanlainen e+ kukko kuin edellä, mutta mustat alueet ovat laimentuneet siniseksi ja punainen vaaleammaksi. Siivessä näkyy "duckwing".
Villityypin kuvioinnista käytetään nimitystä "duckwing", mikä tarkoittaa, että punamustalla kukolla muuten tumman siiven uloimmat käsisulat ovat perusvärin mukaiset (viidakkokukolla punaiset). Kesykukolla ne voivat olla eri mutaatioiden vaikutuksesta perusvärin mukaan myös muita sävyjä, esimerkiksi "silver duckwing" -kukolla ne ovat hopeiset. Kesykukolla E-lokuksen mutaatio E eli extended black/laajentunut musta muuttaa siiven kokonaan tummaksi, ns. "crowwing".

Kesykanan värit ja kuviot ovat mutaatioita villikanan perusvärityksestä, eli muiden geenien vaikutuksesta voi kesykanan höyhenpeite olla mustan, ruskean, punaisen tai kullan lisäksi lähes mitä tahansa sävyjä näiden väliltä. Joidenkin geenien vaikutuksesta mm:
  • höyhenpeitteessä on värien vahvistumista lisääviä tekijöitä
  • höyhenpeitteessä on värien laimentumista aiheuttavia tekijöitä
  • höyhenpeitteessä on värien alueellista esiintymistä rajoittavia tekijöitä
  • höyhenpeitteeseen muodostuu erilaisia kuvioita
Myös hormonit vaikuttavat värin vahvuuteen, esimerkiksi punainen/feomelaniini vahvistuu kukolla testosteronin vaikutuksesta.


EUMELANIINI

Punaisessa viidakkokukossa eumelaniini näkyy mustana. Viidakkokanoissa se muodostaa yhteisvaikutuksessa feomelaniinin kanssa myös eri sävyisiä ruskeita. Kesykanassa, muiden geenien vaikutuksesta, eumelaniini tuottaa useita muita värejä, kuten esimerkiksi laimentavien geenien vaikutuksesta mm. sinistä, suklaata, vaaleanruskeaa, kermansävyjä, laventelia ja valkoista.
 
Eumelaniini voi myös laajentua (extended black E/laajentunut musta) feomelaniinin vaikutuksen alaisille alueille luoden tummempia variaatioita aivan täysin mustaan asti, jotka sitten taas voivat laimentua vaaleampiin sävyihin, aina täysin valkoiseen asti.


FEOMELANIINI

Feomelaniini, eli punainen oranssin kautta lohenväriseen, on villimuodon lämminsävyinen pohjaväri. Muiden geenien vaikutuksesta se voi kesykanassa laimentua kullan tai hopean väriseksi.
Hopea on kullan ns. vastaväri, eli kultageenin puuttuessa on kana ilmiasultaan hopea, hopeanvalkoinen.
 
Kesykanassa on kahta eri tavoin periytyvää punaista, vallitsevasti periytyvää autosomaalia (Ar) ja väistyvästi periytyvää sukupuolisidonnaista (s+).
AUTOSOMAALI PUNAINEN/FEOMELANIINI  (Ar/ar+)
Autosomaali punainen ei nimensä mukaisesti periydy sukupuolisidonnaisesti, eli se ei ole s-lokuksessa eikä hopealla (S) ole siihen vaikutusta.
Ar periytyy vallitsevasti ja se on mukana kaikissa e-lokuksen väreissä, joko muodossa Ar tai ar. Jälkimmäisessä muodossa autosomaalia punaista ei höyhenpeitteessä siis ole ja tällöin väreihin pääsee vaikuttamaan laimentavat tekijät.
Ar on vallitseva geeni, mutta eriperintäisessä muodossa se näkyy ilmiasussa vaihtelevalla voimakkuudella ja epätäydellisen vallitsevana. 
Vaikka Ar näkyy kaikilla feomelaniinin värjäämillä alueilla, sen voimakkain vaikutus näkyy rungossa: erityisesti rinnassa (vaikkakin kukolla se jää piiloon eumelaniinin vaikutuksesta), selässä ja hartioilla (siipikulmassa).
Ar:n vaikutus on paljon heikompi häkilässä, satulassa/tyynyssä ja siipien käsisulissa. Näillä alueilla dominoi sukupuolisidonnainen punainen/kulta.
SUKUPUOLISIDONNAINEN PUNAINEN/FEOMELANIINI (S/s+ hopea versus kulta)
Sukupuolisidonnainen punainen on yleisimmin tunnettu punaisen muoto, eli väistyvästi periytyvä kulta s+ ja sen vastingeeni vallitsevasti periytyvä laimennusmuoto hopea S.
Kanalla on vain yksi geenimuoto hopean ja kullan geenistä sukupuolikromosomissa Z ja se voi periyttää geenin vain kukkojälkeläiselleen. Kukolla on kaksi geenimuotoa ja kanat perivät värin isältään.
Sukupuolisidonnainen kulta näkyy voimakkaimmin häkilässä, satulassa/tyynyssä ja uloimmissa siipisulissa (duckwing).


PERUSVÄRIEN ILMIASUUN VAIKUTTAA E-LOKUKSEN PERUSKUVIOINTI ELI EUMELANIININ JA FEOMELANIININ SIJOITTUMINEN JA SÄVY:

  • PERUSKUVIOINTI E-LOKUKSESSA E, ER, eWh, e+, eb, es, ey

PERUSVÄRIEN LISÄKSI VÄRITYKSEEN JA KUVIOINTIIN VAIKUTTAVAT MM. SEURAAVAT MUTAATIOT:
  • EUMELANIININ VAHVISTAJAT Ml, Cha
  • EUMELANIININ RAJOITTAJAT Co, Db
  • EUMELANIININ LAIMENTAJAT Bl, lav, I, ID, IS, choc, c
  • FEOMELANIININ VAHVISTAJAT Mh
  • FEOMELANIININ LAIMENTAJAT S, Di, Cb, ig
  • KUVIOGEENIT                 Pg, Ml, Db, mo, B, Co

Peruskuviointi sekä eumelaniinin ja feomelaniinin vahvistajat, rajoittajat ja laimentajat vaikuttavat värien ilmiasuun. Eli sekä siihen, millä alueilla mitäkin väriä kanassa näkyy, että siihen, minkä sävyiseltä väri näyttää kokonaisuudessaan tai alueittain.

Varsinaiset kuviogeenit vaikuttavat kuvion muotoon ja vahvuuteen yksittäisessä höyhenessä, esimerkiksi brahman pencilling/silmukkakuvio.



3)     HÖYHENPEITTEEN PERUSKUVIOINTI

EUMELANIININ JA FEOMELANIININ SIJOITTUMINEN JA SÄVYT

E-lokuksen määrittelemä peruskuviointi vaikuttaa sekä siihen, millä alueilla mitäkin väriä kanassa näkyy, että siihen, minkä sävyiseltä väri näyttää muiden geenien vaikutuksesta. Varsinaiset höyhenkuviot muodostuvat muiden lokusten kuviogeenien vaikutuksesta.

Vaikka varsinaiset kuviogeenit vaikuttavat kuvion muotoon ja vahvuuteen yksittäisessä höyhenessä, määräytyy alue, millä kuvio näkyy, ja kuvion pohjan sävy kuitenkin E-lokuksen peruskuvioinnin perusteella. Ts. silmin havaittavan värityksen ja höyhenkuvion perusta määräytyy jo E-lokuksen säätelemien peruskuviointien rajoissa, esimerkiksi kultapohjaisen wyandotten pitsikuvion pohja on eri värinen riippuen siitä rakentuuko se ER- vai eb-peruskuvioinnin päälle.


YLEISIMMÄT HÖYHENPEITTEEN PERUSKUVIOINNIT E-LOKUKSESSA, PERUSMUODOISSAAN JA VALLITSEVUUSJÄRJESTYKSESSÄ

E-lokuksen geenit vaikuttavat perusvärien mustan ja punaisen alueelliseen jakautumiseen höyhenpuvussa. Yleisesti tunnettujen E-lokuksen geenien vallitsevuusjärjestys on 
E > ER >  eWh >  e+ > eb > es > ey.
Laajennetun mustan geeni E on E-lokuksen vallitsevin geeni ja birchen geeni ER on epätäydellisen vallitseva suhteessa vallitsevaan vehnään eWh sekä villityypin geeneihin.
 
Kaikki E-lokuksen geenit vaikuttavat kanan ilmiasuun, eli esimerkiksi e+ kana näyttää erilaiselle kuin eb kana, mutta kukon ilmiasu on villityyppiä kaikissa muissa muodoissa, paitsi laajennetun mustan E sekä birchen ER geenien vaikutuksesta.

E-lokus vallitsevuusjärjestyksessä.


KOKOVÄRINEN

E eli extended black
 on E-lokuksen vallitsevin muoto. Extended black on perusmuodossaan kokomusta (bl/bl), tämä kukko on lisäksi melanoottinen(Ml) eli kiiltävän vahva musta.


E eli extended black, mutta sininen, eli eumelaniinin laimentajan Bl-geenin eriperintäisestä vaikutuksesta musta on laimentunut siniseksi (Bl/bl). Tämä kukko on myös melanoottinen (Ml), se ja testosteroni vahvistavat häkilän ja satulan kiiltoa.


E eli extended black, mutta splash, eli eumelaniinin laimentajan Bl-geenin samaperintäisestä vaikutuksesta musta on laimentunut sinisestä edelleen lähes valkoiseksi, mistä siniset länttyrät vuotaa läpi (Bl/Bl).


Kaikki kolme kukkoa ovat siis perimältään samaa kokoväristä perusmuotoa, mutta eumelaniinia eli mustaa väriä laimentavan geenin vaikutuksesta kaksi jälkimmäistä ovat ilmiasultaan hyvin eri näköisiä.

E eli extended blackin kanat ovat samanlaisia kuin kukot, paitsi kukoilla kiiltävämmät häkilät, satulat ja pyrstösulat.


 

BIRCHEN

ER eli birchen
on 
epätäydellisen vallitseva suhteessa vallitsevaan vehnään eWh sekä villityypin geeneihin. Birchen on mattasävyinen ruskean punainen perusmuodossaan, esimerkiksi maranseissa mustakupari. Kukko on nuori, täydessä värityksessään kukoilla häkilä, hartiat ja satula ovat vahvan kuparinpunaiset ja muu kroppa musta. Ns. crowwing eli myös siipi on kokomusta.

ER eli birchen, mutta hopeana, eli mustahopea maranskana, joilla hopeaa on vain kauluksessa.



VEHNÄ

eWh eli vallitseva vehnä on vallitseva suhteessa villityypin geeneihin ja perusmuodossaan se on  vaaleasävyisin peruskuvioinneista. Tässäkin peruskuvioinnissa kukolla on duckwing, kuvissa vehnää ja sinivehnää.



eWh eli vallitseva vehnä, mutta sinivehnä, eli eumelaniinin laimentajan Bl-geenin eriperintäisestä vaikutuksesta mustat alueet ovat siniset ja punainen hieman vaaleampaa sävyltään.

eWh eli vallitseva vehnä, mutta splashvehnä, eli eumelaniinin laimentajan Bl-geenin samaperintäisestä vaikutuksesta mustat alueet ovat laimentuneet sinisestä edelleen lähes valkoiseksi ja punainen on hieman vaaleampaa sävyltään.

eWh eli vallitsevan vehnän kanat ovat vehnänvärisiä ilman lohenväristä rintaa ja lähes vailla mustaa pilkutusta selän päällä. Vehnä on sävyltään hieman punertavampi ja sinivehnä vaaleampi.


VILLIVÄRI

e+ eli villityypin muoto on väistyvästi periytyvä ns. duckwing, perusmuodossaan punamusta (BBR/black breasted red). Kuvan kukko on erityisen voimakkaan sävyinen, sillä on eumelaniinin vahvistajaa Ml. Siipipeili eli duckwing on perusvärin sävyinen, eli kullanpunainen.


e+ eli villivärin kana on ruskea ja sillä on lohenvärinen rintamus sekä mustaa pilkutusta selän päällä ja musta pyrstö. Kuvan kana on erityisen voimakkaan sävyinen, sillä on eumelaniinin vahvistajaa Ml, mistä syystä esimerkiksi rintamus ei ole kovin vaalea.


e+ eli villivärin kana, sama kuin edellä ja edestäpäin otetussa kuvassa näkyy hieman vaaleampaa sävyä rintamuksessa.


e+ eli villivärin kana, mutta sininen, eli eumelaniinin laimentajan Bl-geenin eriperintäisestä vaikutuksesta musta on laimentunut siniseksi (Bl/bl) ja punainen on hieman vaaleampaa sävyltään.


RIISTA

eb eli partridge eli riista
 on väistyvästi periytyvä ja perusmuodossaan tummimman sävyinen punaruskea.
 Kukko on  villityypin kiiltävä punamusta, mutta sillä on voimakkaammin kuvioitunut häkilä kuin villivärisellä.

eb eli partridge eli riistavärin kukko,  mutta sininen, eli eumelaniinin laimentajan Bl-geenin eriperintäisestä vaikutuksesta musta on laimentunut siniseksi (Bl/bl) ja punainen on hieman vaaleampaa sävyltään.

eb eli partridge eli riistavärin kana on villityypin voimakkaan punaruskea, myös rintamus, ja pilkutus muodostaa kuviota. Kuvan brahmoilla on myös erillinen kuviogeeni Pg, mikä samaperintäisenä tekee brahmalle tyypillisen samankeskisen silmukkakuvion (pencilling).


eb eli partridge eli riistavärin kana, mutta siniriista, eli eumelaniinin laimentajan Bl-geenin eriperintäisestä vaikutuksesta musta on laimentunut siniseksi (Bl/bl) ja punainen on hieman vaaleampaa sävyltään.


eb eli partridge eli riistavärin kana, mutta splashriista, eli eumelaniinin laimentajan Bl-geenin samaperintäisestä vaikutuksesta mustat alueet ovat laimentuneet sinisestä edelleen lähes valkoiseksi ja punainen on hieman vaaleampaa sävyltään. 


eb eli partridge eli riistan kullanvärisen perusmuodon vastaväri on epätäydellisen vallitsevasti periytyvä sukupuolisidonnainen hopea S, samaperintäisenä puhdas hopea S/S. Feomelaniinin estäjänä se laimentaa punaiset ja kullanväriset alueet hopeanvalkoiseksi.


eb eli partridge eli riistavärin hopeamuodon kana.


eb eli partridge eli riistavärin hopeamuodon kana, mutta sinihopea, eli eumelaniinin laimentajan Bl-geenin eriperintäisestä vaikutuksesta musta on laimentunut siniseksi (Bl/bl).



Muut E-lokuksen peruskuvioinnit ovat harvinaisia.



4)     YLEISIMPIÄ VÄRIMUTAATIOITA: EUMELANIINI

YLEISIMMÄT HÖYHENPEITTEEN MUSTAAN VÄRIIN JA KUVIOIHIN VAIKUTTAVAT MUTAATIOT

EUMELANIININ VAHVISTAJAT Ml, Cha
EUMELANIININ RAJOITTAJAT Co, Db
EUMELANIININ LAIMENTAJAT Bl, lav, I, ID, IS, choc, c
Eumelaniinin vahvistajat, rajoittajat ja laimentajat vaikuttavat värien ilmiasuun. Eli sekä siihen, millä alueilla mitäkin väriä kanassa näkyy, että siihen, minkä sävyiseltä väri näyttää kokonaisuudessaan tai alueittan. Eumelaniinin mutaatiot vaikuttavat myös kuvioiden muotoon ja vahvuuteen yksittäisessä höyhenessä.

EUMELANIININ VAHVISTAJAT
Vaikuttavat mustan alueen laajuuteen ja sijaintiin sekä mustan värin sävyyn/voimakkuuteen.



EUMELANIININ RAJOITTAJAT
Vaikuttavat pienentävästi/rajaavasti mustan alueen näkymiseen. Muuttavat myös perusvärien sävyä, sekä mustaa että esimerkiksi punaista/kultaa buffiksi, eli säämiskän vaaleaksi.



EUMELANIININ LAIMENTAJAT LOKUKSEN MUKAISESSA VALLITSEVUUSJÄRJESTYKSESSÄ
Vaikuttavat laimentavasti mustan värin sävyyn muuttaen esimerkiksi mustan siniseksi tai mustan laventeliksi.


BBS ELI MUSTA, SININEN JA SPLASH

Yleisin eumelaniinin laimentaja vallitsevan ja väistyvän valkoisen rinnalla on sininen ja se ansaitsee siksi ihan oman kappaleensa. Harrastusparvissamme se näkyy:
  • sekä eriperintäisessä Bl/bl muodossa eli sinisen eri sävyissä
  • että samaperintäisessä Bl/Bl muodossa eli splashina
Kaikki erilaiset "harmaat" ovat joko sinisiä tai laventeleita, aitoa harmaata ei kanoissa ole. Laventeli näyttää helmenharmaalle ja sitä ovat mm. isabellan väriset/kuvioiset brahmat, yksiväriset laventelit engl. araucanat, ym. Sinistä ja laventelia ei suositella sekoitettavaksi, koska kaikissa muodoissa niitä ei ilmiasun perusteella erota toisistaan ja tämä saattaa aiheuttaa ikäviä yllätyksiä myöhemmissä sukupolvissa. 

Musta periytyy väistyvästi ja sininen epätäydellisen vallitsevasti
  • Epätäydellisen vallitseva geenimuoto ei peitä väistyvää geenimuotoa kokonaan, vaan eriperintäisenä nämä geenimuodot sekoittuvat toisiinsa muodostaen kokonaan erilaisen ilmiasun.
  • Ts. sininen näkyy ilmiasussa vain eriperintäisessä muodossa Bl/bl ja se on samaperintäisen väistyvän muodon eli mustan bl/bl ja samaperintäisen vallitsevan muodon eli splashin Bl/Bl välimuoto.
  • Eriperintäisenä Bl/bl ilmiasu on ns. perussininen, andalusian sininen, laimentaen mustat alueet sinisiksi. Sininen vaikuttaa myös vähäisessä määrin kullan ja punaisen sävyjä vaalentavasti.
  • Samaperintäisenä Bl/Bl sininen laimentaa mustat alueet lähes valkoiseksi, mutta vaalean läpi näkyy enemmän tai vähemmän mustia/sinisiä länttejä = splash.
BBS periytyy aina samalla lailla riippumatta siitä millä E-lokuksen pohjalla peruskuviointi on eli riippumatta siitä onko kana/kukko yksivärinen tai alueittain erivärinen, tai vaikkapa kuvioitu tai columbian.

Tämä kaava pätee siis aina:

Esimerkkejä erilaisista mustista, sinisistä ja splasheista:

Ensin kokovärisiä eli E kokovärinen musta kukko.

Kokovärinen musta kana.

Kokovärisellä mustalla pohjalla sininen kukko.


Kokovärisellä mustalla pohjalla sininen kana.

Kokovärisellä mustalla pohjalla tummansävyinen eli melanoottinen sininen kukko. Ei siis musta, vaikka lähes mustalta näyttääkin. Sininen on ns. epävakaa väri, sen sävy vaihtelee hyvin vaaleasta hyvin tummaan, ja myös muut geenit vaikuttavat sen ilmiasuun.


Kokovärisellä mustalla pohjalla splash kukko. Myös splashissa näkyy sinisen epävakaus, splash voi olla lähes yksivärisen vaaleasta hyvin sinivalkokirjavaan.


Kokovärisellä mustalla pohjalla splash kana.

Kokovärisellä mustalla pohjalla splash kukko ja musta kana, nämä ovat siis perimältään muuten täysin samoja, mutta toisella ei ole sinisen geeniä ollenkaan ja toisella se on samaperintäisenä. Tämän parin jälkeläiset voivat olla vain sinisiä, koska ne saavat kukolta geenimuodon Bl ja kanalta bl = eriperintäinen Bl/bl eli sininen.



Eri pohjalla ja eri lailla kuvioituina värit näyttävät hyvin erilaisille, vaikka musta, sininen ja splash käyttäytyvät samalla lailla:

ER eli birchenpohjalla musta kana, birchen kanat näyttävät lähes samoille kuin kokoväriset, koska niillä on vain kauluksessa joko kuparia tai hopeaa, muu kroppa on kokovärinen.


Birchenpohjalla sininen ja splash kanat.

 Birchenpohjalla splash kana. Vaalealla pohjalla kauluksen väri ei erotu -  splashin kanssa voi monissa värivariaatioissa olla mahdoton sanoa ilmiasun perusteella onko kana/kukko hopea vai kulta, mikä voi muodostua ongelmaksi puhdasvärijalostuksessa, jos perimä ei ole tiedossa. 


eWh eli vehnäpohjalla musta kana, perus vehnä. Ei näytä erityisen mustalta, mutta perusmuodossaan vehnäkin on musta, mikä näkyy paremmin kukoilla. Kanassa mustaa näkyy vähän uloimpien siipisulkien reunoissa ja häivähdyksenä häkilässä, eniten pyrstössä (jos olisi pyrstö...).


Vehnäpohjalla sininen kukko.


Vehnäpohjalla splash kukko.



e+ eli villivärin pohjalla musta kana, perus villivärinen. 

Perus villivärinen kukko.

Villivärin pohjalla sininen kukko.

Villivärin pohjalla sininen kana.


Villivärin pohjalla splash kukko.


eb
 eli riistapohjalla musta eli perus gold partridge kukko & kana, brahmoissa ns. kultabrahma.


Riistapohjalla nuoret siniset kukko & kana, eli blue partridge.


Riistapohjalla splash kana, eli splash partridge.



Edellisten vastavärit eli 
eb S = hopeapohjaiset riistat, puhtaat hopeat eli perus dark partridge kukko ja kana, brahmoissa ns. hopeabrahma.


Hopeariistapohjalla sininen kukko ja kana, lisättynä autosomaalilla punaisella eli eb S Ar, brahmoissa tätä kutsutaan nimityksellä BSO (blue silver orange).


Hopeariistapohjalla splash kukko ja kana, lisättynä autosomaalilla punaisella eli eb S Ar, brahmoissa tätä kutsutaan nimityksellä SSO (splash silver orange).



Riistapohjaisten splash brahmojen perusvärin eli kullan ja hopean eron näkee jo nuorista poikasista pään värityksen perusteella, vaikka niiden kropan väritys voi näyttää ihan samalle. Vasemmalla hopea ja oikealla kulta.


BBS JA COLUMBIAN
  • Seuraavat ovat myös eb eli riistapohjalla, mutta Columbian-geeni rajoittaa eumelaniinin näkymään vain häkilässä, pyrstössä ja siipi- sekä jalkasulkien reunoilla. 
  • Musta, sininen ja splash käyttäytyvät samoin kuin aina, eli eumelaniinin peittämien alueiden sävy on joko musta, sininen tai splash.
  • Feomelaniinin eli punaisen/kullan peittämien alueiden sävy on vaaleampi Co-geenin vaikutuksesta ja sinisillä sekä erityisesti splasheilla vielä aavistuksen vaaleampi, koska Bl-geeni vaikuttaa hieman myös feomelaniinin sävyyn.

Buff blue columbian
 
Häkilä, pyrstö ja siipi- sekä jalkasulkien reunat ovat siniset. Rungon väri on vaalentunut kullasta säämiskän vaaleaksi = buff.  Kukko on tyypilliseen tapaan mm. testosteronin vaikutuksesta punaisempi kuin kana.




Buff splash columbian
Häkilä, pyrstö ja siipi- sekä jalkasulkien reunat ovat sinivalkokirjavat tai lähes valkoiset. Rungon väri on vaalentunut vielä astetta vaaleammaksi. 





Light black columbian
Light on buffin vastaväri, samoin kuin hopea on kullan, vaikuttavina geenimuotoina samat sukupuolisidonnaisesti periytyvät epätäydellisen vallitseva hopea S ja väistyvä kulta s+.

Häkilä, pyrstö ja siipi- sekä jalkasulkien reunat ovat mustat. Rungon väri on vaalentunut kullasta hopeanvalkoiseksi sukupuolisidonnaisen feomelaniinia laimentavan hopeageenin S vaikutuksesta.




Light blue columbian
Häkilä, pyrstö ja siipi- sekä jalkasulkien reunat ovat siniset. Rungon väri on vaalentunut kullasta hopeanvalkoiseksi sukupuolisidonnaisen feomelaniinia laimentavan hopeageenin S vaikutuksesta.






LAVENTELI

Eumelaniin laimentajaa laventelia ei aina silmämääräisesti erota sinisestä, koska sinistä on niin monessa sävyssä, mutta laventeli on ilmiasultaan tasaisemmin peittävä helmenharmaa.

Laventeli periytyy väistyvästi ja laimentaa sekä mustaa että punaista/kultaa, mustan laventeliksi ja kullan oljenkeltaiseksi. Esimerkiksi gold partridge + laventeli = isabella, eli perus kultabrahmalla mustat kuviot/alueet vaalenevat laventeliksi ja kulta oljenväriseksi.

Laventeliin on kytköksissä ikävä vika follikulaari- eli höyhentupen dysplasia, mikä voi aiheuttaa laventelivärisillä puutteellista/viallista höyhenkasvua. Se voi ilmetä mm. repaleisina pyrstösulkina tai pelkkää höyhenen tynkää kasvavina laikkuina erityisesti hartioilla. Tästä syystä on suositeltavaa risteyttää laventelia välillä takaisin alkuperäväriin, eli yksivärisillä kokomustaan tai esimerkiksi isabellabrahmaa kultabrahmaan.

Mustan ja laventelin risteyttäminen
Miten saadaan lisää laventelia, isabellaa, ym. Pätee sekä yksivärisiin että kuviollisiin (esimerkiksi gold partridge -> isabella) ja columbianeihin. Edellä opimme, että sininen vallitsee mustaa, mutta laventelin suhteen musta on vallitseva. Se, että kantaako kana laventelia, ei näy ilmiasussa.

Musta periytyy vallitsevasti, laventeli väistyvästi, normaali eli autosomaali periytymistapa.








5)     YLEISIMPIÄ VÄRIMUTAATIOITA: FEOMELANIINI

YLEISIMMÄT HÖYHENPEITTEEN PUNAISEEN VÄRIIN VAIKUTTAVAT MUTAATIOT

FEOMELANIININ VAHVISTAJA Mh
FEOMELANIININ LAIMENTAJAT S, Di, Cb, ig

Feomelaniinin vahvistajat ja laimentajat vaikuttavat värien ilmiasuun. Eli sekä siihen, millä alueilla mitäkin väriä kanassa näkyy, että siihen, minkä sävyiseltä väri näyttää kokonaisuudessaan tai alueittain.

FEOMELANIININ VAHVISTAJA
Vaikuttaa punaisen alueen laajuuteen ja sijaintiin rajoittamalla mustaa, sekä punaisen värin voimakkuuteen.



FEOMELANIININ LAIMENTAJAT
Punaisen ja kullan laimentajat estävät punaisten ja kullanväristen alueiden näkymistä ja vaalentavat niiden sävyä, eivät vaikuta eumelaniiniin.




6)     ESIMERKKI VÄREISTÄ: SUKUPUOLISIDONNAINEN JA AUTOSOMAALI PERIYTYMINEN

SUKUPUOLISIDONNAISESTI PERIYTYVÄT HOPEA JA KULTA SEKÄ AUTOSOMAALISTI PERIYTYVÄT MUSTA, SININEN JA SPLASH.

KAKSI ERI YHDISTELMÄÄ:

1)  BRAHMAHARRASTAJIEN KÄYTTÄMÄT NIMITYKSET: DARK x BLUE PARTRIDGE
        - PERIMÄLTÄÄN HOPEAN VÄRINEN MUSTAKUVIOINEN KUKKO
                   x  KULLAN VÄRINEN SINIKUVIOINEN KANA

2) BRAHMAHARRASTAJIEN KÄYTTÄMÄT NIMITYKSET: BLUE PARTRIDGE X BLUE SILVER
- PERIMÄLTÄÄN KULLAN VÄRINEN SINIKUVIOINEN KUKKO
                  x  HOPEAN VÄRINEN SINIKUVIOINEN KANA

VÄREIHIN VAIKUTTAVAT GEENIT:

* sukupuolisidonnaiset epätäydellisen vallitseva hopea S ja väistyvä kulta s+
  • kukolla normaalit kaksi geenimuotoa, kanalla yksi geenimuoto
* autosomaali epätäydellisen vallitseva punainen/feomelaniini Ar
  • kullan kylkiäisenä kulkee mukana Ar
  • sekä kukolla että kanalla normaalit kaksi geenimuotoa
  • näkyy hopeakanalla punertavana/ruskeana/kellertävänä sävynä läpi koko höyhenpeitteen
  • voimistuu kukolla hormonien vaikutuksesta, näkyy erityisesti hartioilla
  • esimerkkitapauksessa kukkojälkeläiset ovat perimältään eriperintäisiä hopeita
  • kukon ilmiasusta ei yleensä erota onko kysessä hopea, mikä kantaa kultaa, vai samaperintäinen eli puhdas hopea, jolla punaisen värin saa aikaan Ar
* autosomaalit väistyvä musta bl+/bl+, eriperintäinen epätäydellisen vallitseva sininen Bl/bl+ ja samaperintäinen epätäydellisen vallitseva sininen eli splash Bl/Bl
  • sekä kukolla että kanalla normaalit kaksi geenimuotoa
BBS periytyy aina samalla lailla riippumatta siitä onko kana/kukko yksivärinen, kuvioitu vai columbian:



KAKSI ERI TEKIJÄÄ:
HOPEA/KULTA JA MUSTA/SININEN/SPLASH, MITKÄ PERIYTYVÄT TOISISTAAN RIIPPUMATTOMASTI

1)   

2)    




7)     YLEISIMPIÄ HÖYHENPEITTEEN KUVIOIDEN MUTAATIOITA

Kuviogeenit vaikuttavat varsinaiseen kuviointiin, esimerkiksi brahman silmukkakuvio/pencilling, eli yksittäisessä höyhenessä näkyvään kuviointiin, mikä näyttää erilaiselle sekä perusväristä että eri kuviogeenien yhteisvaikutuksesta riippuen.

YLEISIMMÄT HÖYHENTEN KUVIOON VAIKUTTAVAT MUTAATIOT:
KUVIOGEENIT Pg, Ml, Db, mo, B, Co
Vaikuttavat sekä kuvion muotoon että vahvuuteen yksittäisessä höyhenessä.
Kuviogeeneiksi tässä yhteydessä lasketaan myös eumelaniinin vahvistaja Ml ja eumelaniinin rajoittajat Db ja Co, koska varsinaisten kuviota muodostavan geenin Pg lisäksi ne vaikuttavat omalta osaltaan kuvion muotoon ja vahvuuteen.
Useimpiin kuvioihin vaikuttavat eri kuviogeenit yhdessä, esimerkiksi wyandotten pitsikuvion muodostaa kolme eri geeniä.



TAVALLISIMMAT HÖYHENKUVIOT ERI PERUSKUVIOINNIN PÄÄLLÄ:





TAVALLISIMPIEN YHDISTELMÄKUVIOIDEN GEENIT:



TAVALLISIMPIA KUVIOITA, SEKÄ YHDEN GEENIN ETTÄ GEENIYHDISTELMIEN AIKAANSAAMIA:



Buff laced paduaani  -  "chamois".  

LISÄÄ KUVIOITA:   Secondary Pattern Genes



8)
    ESIMERKKI KUVIOISTA: SUKUPUOLISIDONNAINEN PERIYTYMINEN

SUKUPUOLISIDONNAISESTI PERIYTYVÄ RAITAGEENI

Linnuilla uroksen sukupuolikromosomit ovat Z ja Z, naaraan Z ja W. Ne ovat siis toisinpäin kuin nisäkkäillä (uros on XY ja naaras XX).

Sukupuolisidonnainen periytyminen tarkoittaa, että ko. ominaisuuden tieto on geenissä, mikä periytyy sukupuolikromosomeissa.

Z-kromosomi on suuri ja W-kromosomi on pieni & "mitätön" eli se sisältää hyvin vähän tietoa, ei esimerkiksi väritietoa ollenkaan. Nisäkkäillä on toisinpäin, eli Y on pieni ja X on suuri.

Kukko periyttää jälkeläisilleen kromosomit Z ja Z, kana periyttää kukkojälkeläisilleen kromosomin Z (mikä sisältää mm. värigeenin) ja kanajälkeläisilleen kromosomin W (mikä ei sisällä värigeeniä). Ts. sukupuolisidonnaisessa periytymistavassa kanalta periytyvä väri menee ainoastaan kukkojälkeläisille kromosomissa Z ja kanajälkeläiset perivät värin isältään niin ikään kromosomissa Z.

PUNNETIN KAAVIONA

Edellisen vastakohta on ei-sukupuolisidonnainen eli autosomaali periytyminen, ts. autosomaalit ominaisuudet periytyvät autosomeissa eli muissa kuin sukupuolikromosomeissa, jolloin ne periytyvät yhtälailla kukolta kuin kanalta. Esimerkiksi musta, sininen ja splash periytyvät autosomaalisti. Samoin munien väri, paitsi yksi ruskeaa väriä estävä sukupuolisidonnainen väistyvä geeni.

Barring eli valkoraitaisuus periytyy sukupuolisidonnaisesti ja se vallitsee mustaa. Vain kukolla voi olla samaperintäinen muoto eli kaksi vaikuttavaa kopiota geenistä (BB). Samaperintäisellä kukolla raidoitus on leveämpää kuin kanalla (B-) tai eriperintäisillä kukolla (Bb). Koska kahdella viimeksi mainitulla on vain yksi kopio raitageenistä, ne ovat kapeamman raidoituksen myötä kauttaaltaan tummemman sävyisiä ja niillä on myös tummempi ihonväri. Raidallisuuden ilmiasuun vaikuttaa myös hitaan sulkautumisen geeni K, jonka vaikutuksesta valkoinen raita on tarkkarajainen (rodulla plymouth rock). Roduilla, joilla ei ole geenin K vaikutusta, valkoiset raidat ovat suttuiset ja niillä väritystä kutsutaan nimellä cuckoo.

Perusvärinen cuckoo eli musta valkoisilla raidoilla.
Dun-värinen cuckoo kukko.


RAIDALLINEN & MUSTA -  GEENIT JA PERIYTYMISVAIHTOEHDOT:
B/B      samaperintäinen raidallinen kukko
B/b+  eriperintäinen raidallinen kukko
b+/b+  samaperintäinen ei raidallinen kukko, tässä tapauksessa musta
             (väistyvä ominaisuus on aina samaperintäinen, jos se näkyy ilmiasussa)
B/-      hemitsygootti raidallinen kana 
             (hemitsygootti = vain yksi alleeli ominaisuudesta, tässä tapauksessa raitageenistä)
b+/b+  ei raidallinen kana, tässä tapauksessa musta





Samaperintäisen kukon ja yksialleelisen kanan sävyero:  
Samaperintäisen kukon kaksi geenimuotoa tekevät valkoisesta raidasta leveämmän ja siksi kukko näyttää kauttaaltaan vaaleammalta. Kanalla on aina vain yksi geenimuoto, mikä tekee raidasta kapeamman, jolloin pohjaväriä näkyy enemmän ja sävy on siksi kauttaaltaan tummempi. Eriperintäinen kukko on ilmiasultaan samankaltainen kuin kana.




9)     YLEISIMPIÄ IHON, JALKOJEN, SILMIEN JA KORVALEHTIEN VÄRIN MUTAATIOITA

YLEISIMMÄT IHON JA JALKOJEN VÄRIIN VAIKUTTAVAT MUTAATIOT:
IHO            w, Fm
JALAT        Id


IHON JA ERITYISEN NÄKYVÄSTI JALKOJEN MONINAISEEN VÄRIKIRJOON VAIKUTTAA ERILLISTEN GEENIEN SEKÄ NIIDEN YHTEISVAIKUTUSTEN TAI VÄLIMUOTOJEN LISÄKSI MYÖS JOTKIN HÖYHENPEITTEEN VÄRIN JA KUVIOINNIN GEENIT, HORMONEJA UNOHTAMATTA. ILMIASUUN VAIKUTTAA MYÖS SE KUMMASSA IHOKERROKSESSA VÄRI ON.

Ihoa vaalentavasti vaikuttaa mm:
  • sininen sekä eriperintäisenä Bl/bl että samaperintäisenä Bl/Bl (splash)
  • vallitseva valkoinen I/I
  • väistyvä valkoinen c/c
  • vallitseva feomelaniinin eli kullan laimentaja Di/Di
  • kuviogeeneistä sekä vallitseva raitageeni samaperintäisenä B/B että väistyvä pilkullisuuden geeni mo/mo
Ihoa tummentavasti vaikuttaa mm:
  • laajentunut musta samaperintäisenä E/E ja birchen samaperintäisenä ER/ER

SILMIEN VÄRIN PERIYTYMISESTÄ TIEDETÄÄN HYVIN VÄHÄN, MUTTA SAMOIN KUIN IHON JA JALKOJEN VÄRIIN, VAIKUTTAA SILMIEN VÄRIINKIN MYÖS MUUT TEKIJÄT KUIN ERILLISET GEENIT
Silmiä vaalentavasti vaikuttaa mm:
  • eumelaniin laimentajat vallitseva valkoinen I/I ja väistyvän valkoisen c-lokuksen geenit, erityisesti geenimuodot cre ja ca
Silmiä tummentavasti vaikuttaa mm:
  • laajentunut musta samaperintäisenä E/E


KORVALEHDET OVAT TAVALLISIMMIN PUNAISET, VALKOISET TAI TURKOOSIT JA MYÖS NIIDEN VÄRIIN VAIKUTTAA MUUTKIN TEKIJÄT KUIN ERILLISET GEENIT

Korvalehtien värin periytymistä on jonkin verran tutkittu, mutta periytymisen monimutkaisuuden ja muiden tekijöiden vahvan vaikutuksen takia varsinaista selvyyttä asiaan ei ole vielä saatu.  Aiempien tutkimusten perusteella on tiedossa, että joillain roduilla värit periytyvät sukupuolisidonnaisesti ja useamman geenin vaikutuksesta.
Kasvojen, harjan, helttojen ja korvalehtien punainen väri johtuu vaskularisaatiosta, verisuoniston keskittymisestä, ja valkoinen väri on kehon orgaanisen emäksen puriinin kertymää. Joillakin geeneillä on rajaava vaikutus verisuonten keskittymiseen korvalehdessä mahdollistaen siten valkoisen korvalehden. Lisäksi joidenkin geenien vaikutuksesta korvan iho paksunee vähentäen verisuonten määrää, mikä vaalentaa punaisuutta ja saa korvan näyttämään valkoiselle.

Punaisen värin voimakkuus kertoo myös hormonitoiminnan aktiivisuudesta. Nuorella linnulla hormonitoiminnan aktivoituminen näkyy vahvistuvana punoituksena ja vanhemmalla kanalla esimerkiksi sulkasadon/munintatauon aikana punoitus haalenee. Terveydentilakin vaikuttaa punaisen värin sävyyn.

Punainen tai valkoinen korvalehden väri tarkoittaa, että varsinaiset väriä muuttavat geenit eivät vaikuta. Niiden risteyttäminen keskenään tuottaa joko pääasiallisesti valkoisen korvan, missä on vähän punaista keskellä, tai pääasiallisesti punaisen korvan, missä on vähän valkoista keskellä.

Sininen/turkoosi korvien väri esimerkiksi silkeillä johtuu niiden muuten tumman ihon päälle kertyneestä valkoisesta puriinikerroksesta.

Munan kuoren väri on usein linkittynyt korvalehden väriin, mutta ei aina. Useimmat rodut, joilla on valkoiset korvalehdet, munivat valkokuorisia munia, ja useimmat rodut, joilla on punaiset korvalehdet, munivat ruskeakuorisia munia.



10)
  YLEISIMPIÄ HÖYHENPUVUN MUTAATIOITA

HÖYHENPUVUN GEENIT SEKÄ ERILAISET MODIFIKAATTORIT VAIKUTTAVAT MM:

Höyhentyyppiin, eli höyhenen rakenteeseen ja muotoon sekä kovuuteen/pehmeyteen. Ja myös siihen millä alueilla minkäkinlaista höyhentä kasvaa, esimerkiksi jalkasulat tai töyhtö, sekä höyhenten kasvunopeuteen.

Jotkin geenit aiheuttavat myös vikoja, esimerkiksi laventeliväriin kytköksissä oleva follikulaaridysplasia, mikä aiheuttaa laventelivärisillä kanoilla puutteellista/viallista höyhenkasvua. Se voi ilmetä mm. repaleisina pyrstösulkina tai paljaina laikkuina erityisesti hartioilla.

Pyrstöttömyys käsitellään tässä osiossa, vaikka se onkin rakenteellinen poikkeama, eikä pelkästään puuttuvat pyrstöhöyhenet.
HÖYHENTYYPPEJÄ:
FRISEERATTU, FRISEERATUN MODIFIKAATTORI, SILKKIHÖYHEN, PEHMEÄ/KOVA HÖYHEN



JALKASULKIEN TYYPPEJÄ:
RUNSAAT, VAATIMATTOMAT, VOIMAKKAAT KINNERSULAT (VULTURE HOCKS)



HÖYHENPEITTEEN ERIKOISUUKSIA:
TÖYHTÖ, KORVATUPSUT, POSKIPARTA, PALJASNISKA, PYRSTÖTTÖMYYS, PITKÄPYRSTÖISYYS, HENNY FEATHERING



HÖYHENPEITTEEN KASVUNOPEUKSIA:
SUKUPUOLISIDONNAISET JA VALLITSEVAT K-MUODOT ERITYISEN HIDAS, HIDAS, MYÖHÄINEN SEKÄ AUTOSOMAALIT JA VÄISTYVÄT T-MUODOT VIIVÄSTYNYT JA HIDASTUNUT




11)   YLEISIMPIÄ HARJAN MUOTOON JA KOKOON VAIKUTTAVIA MUTAATIOITA

RUUSUHARJA JA HERNEHARJA, NIIDEN VÄLIMUOTO PÄHKINÄHARJA SEKÄ VÄISTYVÄ MUOTO HARKKOHARJA

Ruusu- ja herneharjan periytymiseen vaikuttaa kaksi eri vallitsevaa geeniä: ruusuharja R ja herneharja P. Geenit R ja P sijaitsevat eri kromosomeissa, eli ne voivat vaikuttaa yhtäaikaa tehden harjan ilmiasusta näiden kahden harjatyypin välimuodon pähkinäharjan.

Ruusuharjainen kana on perimältään joko samaperintäinen R/R p+/p+ tai eriperintäinen R/r+ p+/p+.
Herneharjainen kana on perimältään joko samaperintäinen r+/r+ P/P tai eriperintäinen r+/r+ P/p+.
Koska sekä ruusu- että herneharja periytyvät vallitsevasti, riittää yksi geenimuoto näkymään ilmiasussa.

Pienet kirjaimet r ja p ilmaisevat ruusu- ja herneharjan puuttumista, ts. muiden harjamuotojen esiintymistä ilmiasussa. Alkuperäisen villityypin mukaisella harkkoharjaisella kanalla ei ole kumpaakaan vallitsevan tyypin geeniä, joten sen perimä merkitään r+/r+ ja p+/p+.

Yhdessä toimiessaan geenit R ja P tuottavat ilmiasultaan pähkinäharjan. Pähkinäharjainen kana on perimältään joko samaperintäinen R/R P/P tai jokin eriperintäisistä yhdistelmistä R/r+ P/P tai R/R P/p+ tai R/r+ P/p+.

Harjamuotojen periytymistä ilmaisevat kirjainyhdistelmät näyttävät ensisilmäyksellä monimutkaisille, mutta ne ovat loogisia, kun niitä hetken tarkastelee.

HARJOJA ON USEAA ERILAISTA PERUSMUOTOA, NIIDEN VÄLIMUOTOJA SEKÄ MYÖS HARJATON MUOTO (BREDA)



EDELLÄ MAINITTUJEN LISÄKSI ERI GEENIEN YHDISTELMÄT SAAVAT AIKAAN MYÖS MUUNLAISIA VÄLIMUOTOJA. HARJOJEN ILMIASUUN VAIKUTTAA LISÄKSI MYÖS ERILAISIA MODIFIKAATTOREITA, KUTEN:



PERIYTYMISESIMERKKEJÄ:
RUUSUHARJA, HERNEHARJA, PÄHKINÄHARJA JA HARKKOHARJA



KAHDEN ERI GEENIN VAIKUTUS:
KAIKKI VAIHTOEHDOT PÄHKINÄHARJOJEN Rp rP RISTEYTTÄMISESTÄ KESKENÄÄN



VAIN YHDEN GEENIN VAIKUTUS:
HERNEHARJA VS. HARKKOHARJA   -    ESIMERKKINÄ BRAHMA VS. ORPINGTON


Molempien rotujen perimässä on muitakin harjaan vaikuttavia geenejä, mutta tässä esitetään vain yhden geenin eri muotojen vaikutus. Herneharja periytyy vallitsevasti harkkoharjaan nähden, esimerkiksi brahman harja periytyy vallitsevasti orpingtonin harjaan nähden.

Erinäköisiä herneharjoja  -  kääpiöaraucana & brahma.







Harkkoharjoja  -  marans & kääpiöcochin.



PP    samaperintäinen herneharja, ilmiasultaan maltillinen kolmirivinen herneharja
Pp    eriperintäinen herneharja, ilmiasultaan ei niin tasainen herneharja (kolmirivinen kuitenkin),                     erottuva korkeahko keskirivi
pp    ilmiasultaan harkkoharja, villityypin harja




12)   YLEISIMPIÄ MUITA FYS. OMINAISUUKSIEN MUTAATIOITA

MM. VARPAIDEN LUKUMÄÄRÄ, KANNUKSET, LYHYTJALKAISUUS, KOKO, VINO PYRSTÖ


VINO PYRSTÖ
Vinon pyrstön periytymistä ei tarkkaan tunneta, mutta se periytyy resessiivisesti ja mahdollisesti useamman geenin vaikutuksesta tehden siitä hankalan karsittavan, mikäli se parveen pääsee.



13)   MUNANKUOREN VÄREISTÄ

KUOREN VÄRIN MUODOSTUMINEN - VALKOINEN, SININEN JA RUSKEA SEKÄ VIHREÄN SÄVYT

Munan kuori muodostuu kalsiumkarbonaatista ja valkoinen on väritön, eli puhdasta kuorimateriaalia.

Ruskea kuoren väri muodostuu protoporfyriinistä (hemoglobiinin johdannainen) ja sininen väri biliverdiinistä sekä sen sinkkikelaatista (sappinesteen johdannainen). Sinisen värin taustalla on endogeeninen retrovirus, mikä vahvistaa sinisen oocyan-geenin vaikutusta.

Em. pigmenttien määrä, suhde, sijoittuminen ja sekoittuminen saa aikaan lukemattoman määrän eri sävyjä, hempeästä kermansävystä syvään suklaaseen. Sekä myös kuvioita, kuten pilkutusta perusvärin päälle. Ja esimerkiksi tummanruskea kerros sinisen kuoren päällä tuottaa vahvan tumman oliivin sävyn.

Munankuoren kaikkien värien periytymistä ei ole paljoa tutkittu, mutta tiedetään, että geenien lisäksi myös ympäristöllä/olosuhteilla on voimakas vaikutus  -  nature vs. nurture. Kaikki muut värit periytyvät autosomaalisti, eli sukupuolesta riippumatta, paitsi väistyvä ruskean värin estäjä/vähentäjä pr. Joidenkin ruskeiden sävyjen periytymiseen saattaa kukolla olla enemmän vaikutusta kuin kanalla.

Munan kuoren väri on usein linkittynyt korvalehden väriin, mutta ei aina. Useimmat rodut, joilla on valkoiset korvalehdet, munivat valkokuorisia munia, ja useimmat rodut, joilla on punaiset korvalehdet, munivat ruskeakuorisia munia.



VALKOINEN KUORI

Valkoinen kuori on puhdasta kuorimateriaalia kalsiumkarbonaattia, eli täysin vailla väripigmenttejä, ja se on villityypin muoto.


SININEN KUORI

Sininen kuoren väri puhtaana, eli kokonaan ilman ruskeiden sävyjen vaikutusta, vaihtelee hyvin vaaleasta turkoosista aivan siniseen. Väri tulee oocyanista, se periytyy vallitsevasti ja geenin symboli on O. Sininen muodostuu kuoren kehityksen alussa ja se värjää kuoren läpi, muna on siis myös sisäpuolelta sininen.

Alkuperäinen araucana, eli tukaton, pyrstötön ja korvatupsullinen chileläisen intiaaniheimon mukaan nimensä saanut rotu, munii sinisiä munia. Myös muutama muu rotu munii sinisiä munia, esimerkiksi cream legbar, ja nykytiedon mukaan kaikkien niiden alkuperä on araucana. Joihinkin araucana-linjoihin on jossain vaiheessa sekoittunut ruskean värin geenejä, jolloin munat ovat vihreitä. Ruskeaan väriin vaikuttaa monta eri geeniä, sävyä on siis todella vaikea saada linjasta pois, jos se sinne kerran  pääsee.

Sinisen värin geeni ja herneharjan geeni sijaitsevat lähekkäin samassa kromosomissa. Vaikka herneharja ja sininen kuoren väri ovat linkittyneet, ne eivät aina periydy yhdessä, esimerkiksi harkkoharjainen cream legbar munii sinisiä munia.

RUSKEA KUORI

Ruskean kuoren väri on protoporfyriiniä, eli hemoglobiinin johdannaista, ja se muodostaa munan päälle pigmenttikerroksen munintatiehyeen loppuvaiheessa. Koska ruskea väri muodostuu kerrokseksi kuoren päälle, voi sitä myös pestä tai raaputtaa osittain pois, ennen kuin suojaava vahakerros eli kutikula ehtii kovettua sen päälle. Myös kutikula sisältää pienen osan pigmenttihiukkasista. Ruskeaan munaan voi muodostua pesämateriaalien aiheuttamia kuvioita ennen kutikulan kuivumista.

Ruskeaan väriin tiedetään vaikuttavan ainakin 13 eri geeniä, joten sen ilmiasu voi olla hyvin vaihteleva. Jos ruskean värin geenejä pääsee sinisiä munivaan linjaan, on niitä lähes mahdoton saada pois, tuloksena siis vihreitä munia. Kun ruskeita munivan risteyttää valkoisia munivaan, on tuloksena yleensä välimuodon väri eli vaaleampi ruskea. Pieni määrä ruskeaa tekee vain vähän sävyttyneen munan, suuri määrä esimerkiksi marans-rodun tummansuklaan sävyiset munat.

Joillain roduilla (lähinnä tuotantohybrideillä) on ruskeaa väriä estävä sukupuolisidonnaisesti periytyvä väistyvä geeni pr, mikä joko estää kokonaan tai vähentää ruskean sävyä. 

Myös pinkki ja luumu kuuluvat ruskean värikirjoon. Esimerkiksi croad langshaneilla tunnettu luumunsävy johtuu ruskean kuoren päällä olevasta poikkeuksellisen voimakkaasta vahakerroksesta (ns. heavy bloom), se ei ole itsessään kuoren väri.

Kanalla on perimässään koodi sille kuinka paljon ruskeaa pigmenttiä se tuottaa munan päälle, tämä sama informaatio välittyy sekä kanan että kukon perimässä (autosomaali periytyminen), mutta joillain roduilla ilmeisesti kukolla on vahvempi vaikutus.  Vaikka perimä säätelee ruskean pigmentin määrää, voi sävy kuitenkin vaihdella olosuhteiden myötä. Esimerkiksi syksyllä ja talvella munat voivat olla tummempia, koska kana munii hormonaalisen kiertonsa mukaan vähemmän ja silloin väriä kertyy munan päälle enemmän. Myöhään keväällä ja kesällä kana munii enemmän ja väriä riittää munien päälle vähemmän, ne ovat vaaleampia. Erityisesti silloin, kun munintakierros lähenee loppuaan, ”muste loppuu” eli ennen sulkasatoa. Myös vanhoilla kanoilla munat vaalenevat, mutta se ei vaikuta niiden perimään, vaan ne periyttävät jälkeläisilleen sitä väriä, mitä munivat itsekin nuoruudessaan.

Tummanruskeissa munissa paksut värikerrokset täyttävät kuoren noin 7500 läpipäästävää huokosta, tähän perustuu teoria esimerkiksi maransin tummien munien vähäisemmästä salmonellariskistä. Toisaalta se vaikuttaa myös kosteuden haihtumiseen haudonnan aikana, mistä syystä maransin munien haudottaminen voi olla vaikeampaa.


VIHREÄN SÄVYT

Vihreän sävyt eivät ole väriä itsessään, vaan vihreä muodostuu ruskeasta kerroksesta sinisen kuoren päällä. Ruskean sävy määrittelee vihreän sävyn: tumma maransin ruskea tekee munan oliiviksi, silkin vaalea beige lähes mintunvihreäksi. Kaikki sävyt tuosta väliltä ovat mahdollisia, mutta aina selkeästi vihreään taittavia.

Marau, olive egger, easter egger ynnä muut "värimunijat"  -  näiden yhteinen nimittäjä on vihreä munankuoren väri eri sävyissään. Ne eivät siis ole puhdasrotuisia kanoja, eikä niiden munien väri ole ennustettavissa F1-sukupolven jälkeen.



SINISEN KUOREN VÄRIN PERIYTYMISEN ESIMERKKEJÄ, YKSINKERTAINEN AUTOSOMAALI PERIYTYMISKAAVA:

Autosomaali = ei väliä onko kukolla vai kanalla kumman värin geeni.

Esimerkissä sininen ja valkoinen. Valkoisen tilalla voi yhtä hyvin olla ruskea, koska sininen periytyy vallitsevasti myös ruskean suhteen, mutta ruskean värin yhdistäminen siniseen linjaan muuttaa kuoren värin tulevilla sukupolvilla vihreäksi.




14)
  LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ

Lähteinä olen käyttänyt sekä kirjallisuutta että netistä löytyviä sivustoja ja myös sellaisia FB:n keskusteluryhmiä, joissa on mukana osaavia pitkänlinjan harrastajia ja aihetta opiskelleita.


KIRJALLISUUTTA MM.
Frederick B. Hutt:
Genetics of the Fowl - The Classic Guide to Chicken Genetics and Poultry Breeding
Brian Reeder:
An Introduction to Color Forms of the Domestic Fowl  -  A Look at Color Varieties and How They Are Made
Sigrid van Dort:
Genetics of Chicken Colours
Chickencolours


NETTISIVUSTOJA MM.
Poultry genetics: An introduction
Poultry genetics
Genetics Mini-Series
Brian Reeder: Articles on chicken genetics
http://brianreederbreeder.blogspot.com

ERITYISMAININTA KIPPENJUNGLE-SIVUSTOLLE:
Vaikka sivusto ei ole enää ihan tuore, on se kanagenetiikan aarreaitta  -  perustietoa, geenilistaa, värilaskuria - kaikkea. Myös muita lajeja kuin kana.

FB-KESKUSTELURYHMIÄ:
Sigrid van Dort: Group for sharing knowledge
Chicken Color Genetics


*  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *

©  Kirsi Mäki  ©